sunnuntaina, toukokuuta 29, 2011

maalissa!


 Hengissä selvitty! Maaliin saakka!
42 km ja risat.
Olipa taas ihan mieletön kokemus!

Tunnelma maratonilla oli ihan yhtä hieno kuin viime vuonnakin - jo valtava
juoksijamäärä (tänä vuonna matkaan lähti noin 16 100 juoksijaa) saa fiiliksen
nousemaan korkealle - ja ruotsalaiskatsojat osaavat kannustamisen taidon.
Suomalaiskannustajillekin pisteet kotiin - kummasti se Suomen lippu matkan 
varrella tai "hyvä Suomi" -huudot antavat lisävoimia! 

Keli oli hyvä - melko pilvistä, ja lämpötila siinä +15 astetta. Tänäkin vuonna
ehdin ihailla kaunista reittiä ja maisemia - vaikka juoksinkin lujempaa kuin
viime vuonna :) Tosin jälleen huono olo teki taivaltamisen epämukavaksi, tällä
kerralla etova olo iski jo ennen reitin puoltaväliä. Mutta kummasti sitä silti jaksoi
matkaa jatkaa vaikka koko ajan mietinkin ettei hommassa ollut mitään järkeä
kun olo oli niin huono. Onneksi sain kuitenkin helpotettua oloa glukoosipastilleilla.
Mutta välillä oli pakko kävellä jotta olo tasaantui - sitten taas juoksin minkä kykenin.

Vaan voitte uskoa kuinka mua harmitti himmailla huonon olon vuoksi - kun jalat
olisivat taas jaksaneet juosta vaikka kuinka. Tosi ärsyttävää :( Bajamajatkin tulivat
taas tutuiksi, moisessa tuhraantui aivann liikaa aikaa. Ja tokihan ne jalatkin väsyvät loppua
kohden.. mutta mitään kramppeja mulle ei tullut. Onneksi. Viimeiset kilometrit 
juoksin jälleen tahdonvoimalla ja maalisuoran vedin ihan täysillä, ohittaen 
mooonta kanssajuoksijaa :)
Maaliin päästyä olo parani. Se itsensä voittamisen fiilis on kyllä ihan 
mahtava! Niin mulla kuin jokaisella muullakin juoksijalla. Sama hyvä fiilis jatkui 
laivalla kotiin palatessa. Kummasti ne maratoonareitten jalat vertyy illan mittaan 
tanssilattialla... ;) tosin tänään on portaitten kulkeminen tehnyt jälleen tiukkaa...
Olo on sitäpaitsi ihan ähky sillä syötiin eilisiltana aivan liikaa. Nyt onkin sitten sen 
ananaskuurin aika - sen verran paljon suklaatakin tuli syötyä viime viikolla,
ihan vaan tankkaamisen nimissä... ;)


Mutta siis minä selvisin tänäkin vuonna maaliin! Ja paransin viime vuotista
aikaanikin tasan 15 minuutilla! Siihenkin olen tosi tyytyväinen. Tosin vielä
jäi parannettavaa - näköjään pystyisin paljon parempaankin aikaan jos
saisin huonon olon pysymään poissa. Siinä mulle siis paljon opiskeltavaa
ja opittavaa ennen seuraavaa maratonia...!

Juoksun aikana olin varma, että en enää i-k-i-n-ä halua osallistua maratonille,
että tämä kerta saisi jäädä mun twice in a lifetime -kokemukseksi... mutta niin se 
mieli taas muuttui hetikohta maaliviivan ylitettyäni, ja nyt jo mietitään mille 
maratonille seuraavaksi osallistuttaisiin... :D 

Totesin miehelle eilen, että hän sentään pääsee maratoneilla suht helpolla - miehellä 
kun urakkaan ei kulu kuin kolme ja puoli tuntia. Toista se on mulla kun aikaa menee 
lähemmäs viisi tuntia... enää muutama maraton ja olen ajallisesti juossut maratoneja
meistä pisimpään! ;D

 

Voi vitsit, olen edelleen ihan  fiiliksissä. Tosin tavallaan on myös tyhjä olo.
Tätähän taas odotettiin pitkään, ja tätä silmällä pitäen yritettiin reenata...

Nyt anyway muutaman päivän lepo ja sitten taas lenkkarit jalkaan!


voittajafiiliksillä,
 
ps. Mussu - olipas hauska tavata! :)

38 kommenttia:

  1. Onnea, ihan mahtava suoritus! Mä en koskaan kykenis!! =)

    VastaaPoista
  2. Onnittelut !!

    uskaltaisitko paljastaa ajan..? :)

    VastaaPoista
  3. Onnea kovasti! En minäkään kykenisi tuohon, joten voin vain ihailla teitä, jotka jaksatte ja pystytte :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Jukra! Sä olet kyllä mun silmissä ihan supernainen!!!! Onnea ihan mielettömästi, niin hieno suoritus, ettei voi kuin taivastella täällä :)

    VastaaPoista
  5. Onnea vielä hienosta juoksusta ja olipa tosiaan mahtava tavata! Ja missä muualla sitä olisi törmännyt jos ei kosmetiikkakaupassa :D

    VastaaPoista
  6. Voi vitsi, varmaan on uskomaton fiilis:)

    VastaaPoista
  7. Sä oot hullu ja niiiiiiiiiin hyvä :) Pakko täältäkin kautta vielä kertaalleen lähettää onnittelut!! Mä oon niin ylpeä mun systeristä, itse en IKINÄ kykenisi enkä edes uskaltaisi lähteä yrittämään. Voisin lähteä joskus kannustusjoukkoihin, jotta pääsis fiilikseen mukaan :) ONNEAONNEAONNEA teille molemmille!!

    VastaaPoista
  8. Onnittelut! Mahtava suoritus, ja on varmaan tosi hieno tunnelma maalissa, kun on itsensä voittanut ja tavoitteeseen päässyt.

    VastaaPoista
  9. Onnea, tosi hyvä saavutus! Viikonloppuna mökillä kuuntelinkin jotain tukholman maraton-juttua radiosta, ja mietin, et mites se meijän Marja pärjää :)

    VastaaPoista
  10. Onnea!!!! mulle tulee paha olo jo ihan ajatuksestakin. Yli 20 km lenkkien jälkeen on aina hirvee nestehukka, siksi olenkin todennut etten varmasti selviäisi hengissä maratoonia.

    VastaaPoista
  11. Aivan loistavaa Marja!
    Nöyrä kumarrus sinulle.

    -vakkari

    VastaaPoista
  12. Onnea saavutukselle :) :) Varmaan ihan mahtava fiilis tuollaisen urakan jälkeen!

    VastaaPoista
  13. Olen melko uusi lukija, mutta nyt oli pakko kommentoida. :) Ihan mahtava suoritus siis, mieletöntä jaksaa tsempata noin hienosti loppuun asti, onnittelut! Itse vasta haaveilen puolimarasta alle 2 tunnin ja sitten joskus siitä oikeasta maratonista...

    VastaaPoista
  14. Onnea hienosta saavutuksesta! Haaveilen kans joskus sen juoksevani. Ensin on vaan treenattava niin, että menee puolikas helpommin kun ekalla kerralla.

    VastaaPoista
  15. Onnea, ihan mieletön tunne varmasti!

    Mulla on tavoitteena elämän eka puolikas ensi keväänä.

    VastaaPoista
  16. Onnittelut! Musta ei olis tuohon, oon kyllä vannonut, et aloitan juoksemisen uudestaan (useita vuosia taukoa) sitten kun olemme muuttaneet...tai sitten köllöttelen takan edessä kissanpäiviä viettäen...taidanpa poiketa lietsussa lähi päivinä!

    VastaaPoista
  17. Sunfaraa, ja rutkasti onnea! Aika mieletöntä, tääkään ei pystyisi! :))

    VastaaPoista
  18. Ihan mieletön suoritus! Nostan isosti hattua sulle ja kanssajuoksijoille! Ja aika huima ajan parannus - loistavaa! Kumpa sais itekki polven kuntoon ni vois ekaks tavotteeks ottaa vaikka kympin. ;)

    VastaaPoista
  19. Onnea Marja, aivan mahtava suoritus! Ja hyvä aika, mulla menisi puolikkaaseen saman verran..;)

    Syksyllä Espoon rantamaraton?

    VastaaPoista
  20. Marja - Sä olet mun IDOLI!!! :-D
    Olen ihan fiilareissa sun puolesta, upea suoritus ja varmasti mieletön endorfiinihuippu maaliviivan ylittyessä!

    Jassu

    VastaaPoista
  21. Paljon paljon onnea! Upea kokemus!!!! Hyvä sinä! Mä olin tänään lenkillä ja huomenna startataan taas klo 17, mutta PALJON PALJON lyhyempiä matkoja

    VastaaPoista
  22. Onnea suorituksesta!!!!!

    HV76

    VastaaPoista
  23. Ihan mahtava suoritus - mää olisin kuollu, jos juoksisin maratoonin - en siis pystyis, ikinä!!! Joten upeeta ja onnea - mahti tyttö oot!!!

    VastaaPoista
  24. Hienoa!! mun ystäväkin oli siellä ja juoksi kuulemma 4h25min. Mä en voi kun vaan ihailla, koska itellä iskee maitohapot jo kilometrin juoksussa..siis taidan tehdä jotain totaalisen väärin :)

    VastaaPoista
  25. Wau, upea suoritus - ei onnistuis minultakaan - ikinä! Onnittelut Marja!

    VastaaPoista
  26. Onnea hyvästä suorituksesta. Minä olin päättänyt jo ennen viimeisintä maratonia, että tämä jää viimeiseksi ja yhtään ei ole kyllä tehnyt mieli palata - ei edes puolikkaat kiinnosta.

    VastaaPoista
  27. Onnea hienosta suorituksesta! Pahoinvointi olisi hyvin voinut keskeyttää matkan, mutta sisulla veit homman loppuun!

    VastaaPoista
  28. Hieno suoritus! Itse yritän treenata elämäni ensimmäiselle puolikkaalle sen, minkä penikkataudiltani kykenen :( aika huonosti tähän asti mennyt...

    VastaaPoista
  29. Mahtava suoritus, kyllä olet kova mimmi :)
    Ei monella riitä tahdonvoima tuohon, mutta sinäpä teit sen!

    La petite Princesse
    (mikä ihme tätä bloggerin kommentointia vaivaa?!)

    VastaaPoista
  30. ONNITTELUT! :)

    Mulle tuo liki viiden tunnin juokseminen tarkoittais ihan kuolemaa.. Viis minuuttia juoksua on mulle jo kidutusta ;)


    Iidanunelmia-Iida

    VastaaPoista
  31. Wau! Upea suoritus!

    Anski

    VastaaPoista
  32. Vau! Onnittelut sinne! Me ollaan vaan kävelty viikonloppuna. Eikä taatusti yhtä paljon :)

    VastaaPoista
  33. mä kyllä kommentoin jo aikaisemmin...mutta ei sitten tullut, jouduin monta kertaa laittaa varmistuksen yms. outoa! mutta onnea maratonista, itse en kykenisi :) ja innolla odotan sun matkakuvia, ateena ja santorini kutsuu elokuussa!

    VastaaPoista
  34. Onnittelut hienosta suorituksesta! Mikäs sen mukavampaa ku aikakin parantui :) Parempaa kuntoahan se vaatii, ku jaksaa juosta jolkuttaa vajaa 5 tuntia ku 3,5 tuntia ;-) Tutttu tunne juostessa, "ettei enää ikinä", mut niin sen tuskan vain jälkeenpäin unhoittaa... Mulla taas samaa raatamista edessä muutaman vuoden tauon jälkeen elokuussa.
    -Tanita

    VastaaPoista
  35. Vautsi upea saavutus!:)
    Melkoinen urakka kyllä, mulle riittäisi puolimaraton vallan mainiosti :D

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Ja vielä mukavampaa kun jätit kommentin :)