lauantaina, maaliskuuta 06, 2010

H&M löytöjä ja lastenvaatepohdintoja


Käväisin eilen pikapikaa Henkassa ja mitä osuikaan silmiini - mielestäni aivan ihanat hameet tytöille!
Hintaa huimat 9.95 €. Olen jotenkin jumiutunut tuohon beigeharmaan sävyyn - ihana yhdistettynä valkoiseen... tai mustaan tai vaaleanpunaiseen tai pinkkiin tai turkoosiin :D Hameiden seuraksi tarttui
mukaan myös valkoiset kesäpuserot, hintaa 7,95 €. Ja nuo kuvassa näkyvät polvisukat ovat mielestäni
tosi hyviä, vinkiksi vaan.



Tuo hame yhdistettynä tähän Phister&Philinan huppariin on tosi kiva! Meillä on yksi tällainen,
mistä tytöt kiistelevät miltei joka aamu... pakko siis löytää jostain toinen samanmoinen :)

Amalia ja tytöt -blogissa oli kyselyä siitä puetko lapsesi samanlaisiin vaatteisiin. Minä päätin tyttöjen ollessa vielä masuasukkeja, etten ikinä pukisi heitä samanlaisiin vaatteisiin - kaksosia kun ovat muutenkin, niin en halunnut sitä enää vaatteilla korostaa. Alussa homma menikin juuri noin, tytöillä oli usein samantyyliset vaatteet - esim. samat mekot eri väriä tai samaa sarjaa olevat hieman toisistaan poikkeavat vaatteet. Mutta sitten kun neitien oma tahto nousi esille, kuvio muuttui... tytöille nimittäin alkoi tulla päivittäin riitaa vaatteista, halusivat aina samanlaista ylleen. Siinä vaiheessa luovutin ja hankin aina kaksi samanlaista, tai ainakin kaksi samanlaista erivärisenä... Sinänsä on ollut ihan hauskakin pukea tyttöjä samoihin vaatteisiin - ovat kuitenkin ulkonäöllisesti (ja luonteeltaan!) niin erilaiset että ihan sama vaikka kulkisivatkin samanlaisissa vaatteissa - ei noita neitejä voi sekoittaa keskenään :) Nyt ihan viime aikoina on taas tapahtunut käänne toiseen suuntaan - Nelli ilmoittaa aamuisin, ettei todellakaan halua päälleen mitään samaa mitä siskolla on. Että ota näistä pikkunaisista sitten selvää :D

Jaahas, tätä kirjoittaessani on ulkona kirkastunut ja aurinko alkanut paistaa siniseltä taivaalta! Joten äkkiä hieman ulkoilemaan - minä siis, tytöt ovat sen verran nuhaisia, että heidän pitänee viettää sisäpäivä. Sitten ajattelin hurauttaa iltapäiväksi kaupungille, jos vaikka Ideaparkissakin ehtisi käymään. Monessa blogissa tuntuu lapsien kevätvaatetus jo olevan kuosissa - mulla on ihan kaikki hankkimatta... pakko siis mennä kartoittamaan tarjontaa hieman ;)

Aurinkoista lauantaita!!

19 kommenttia:

  1. Kauniita löytöjä olet tehnyt! :)
    Itse olen kerrankin hoitanut homman ajoissa ja kevätvaatetus on neidin kohdalla kondiksessa. Saapikkaat vaan uupuvat... Vinkkejä?
    Benettonille oli tullut aivan ihania lastenvaatteita; Hämeenlinnasta ostin Elsalle tikkitakin viime viikolla ja Ellos yllätti kauniilla kenkävalkoimalla.
    Toivottavasti Ideaparkin reissu oli tuottoisa, me suunnataan miehen kanssa huomenna Turkuun.:)
    Iloista lauantain jatkoa ja tytöille paranemisterkkuja!

    VastaaPoista
  2. Ihanat hame ja paita! Minäkin niin mielläni pukisin tytöt hillittyihin väreihin mutta kun tuo pinkki-kausi ei tunnu laantuvan ollenkaan :( Ja jotain kuviota / tekstiä pitäisi myös olla. Meillä kevät/kesävaattee on vielä kaikki miettimättä, pitäisi inventoida nuo kaapit ensin mitä sieltä löytyy, mutta kun ei sekään oikein nappaa.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihania löytöjä! Meidän neiti se vaan ei suostuisi todennäköisesti noita käyttämään.. Kaiken täytyy olla niin kiristämätöntä ja kutittamatonta ja vaaleanpunaista.. Polvisukkia olisi ainakin turha tarjota! Ehkä tuo hame menisi..
    Minusta olisi kiva, jos pystyisi käyttämään kaksosilla joskus samanlaisia vaatteita. Meillä se vaan ei oikein onnistu tuon sukupuolieron takia. =) Tosin yleensä on samanlaiset ulkovaatteet, eri värisenä vaan.
    Kevätvaateita varmaan pitäisi miettiä täälläkin. Takit löysin jo aiemmin alesta. Meillä on täällä niin huonot valikoimat, että joutuu ehkä käyttämään kuriiria..

    VastaaPoista
  4. Ihana hame ja tosi kivan varinenkin.
    Mina taalla odottelen jo malttamattomana H&M:n avautumista.Seinilla on mainokset,etta avataan maaliskuussa ja eikos nyt ole jo maaliskuu....
    Minun ongelma on,etta joudun kaikkia vaatteita ostaa aina kolmin kappalein.Tytot ovat niin samanikaisia ja haluavat tietty aina jokainen uusia vaatteita.Samoja vaatteitakin heilla on,mutta eri varisina.

    VastaaPoista
  5. Ihanat löydöt olet tehnyt! Tuo hame on tosi nätti ja ei kyllä hinnalla pilattu....

    VastaaPoista
  6. Tosi kauniita vaatteita olet ostanut! Tohon hameeseen on varmasti kätevä yhdistää vaikka mitä..
    Olen joskus huvikseni pohtinut, että miten pukisin kaksosiani. Minullahan siis sellaisia ei ole ;) Jotenkin ajattelin, että olis kiva pukea erilaisiin vaatteisiin, mutta tuleehan niille pienille ihmisille sitten hyvinkin pian se omakin tahto ja sitten saattavat haluta juuri samanlaiset vaatteet tai erilaiset. Ja toisaalta samanlaiset vaatteet tai ei, niin omia persooniaanhan lapset on aina!:)
    Kivoja kevätshoppailuja!

    VastaaPoista
  7. Mut millaset kevättakit?? Laitoin myyntiin pari ja viime vuodelta on Tiksun takki vielä ihan hyvä...housut meillä jo on, mutta 1 takki pitäs vielä löytää.Ehdotuksia?

    VastaaPoista
  8. Ihania vaatteita olet löytänyt! :) täälläkin odotellaan pakettia H&M:ltä...

    Tänään olikin ihana aurinkoinen päivä, mekin sairastelujen jälkeen sännättiin ulos koko perheellä nauttimaan! :)

    VastaaPoista
  9. Meillä ei ole kevätvaatetus kuosissaan ja olen melko varma, että viimehetken paniikkeja täällä elellään, kun pitää löytää kevyempää vaatetusta pojille. Ja juhlissa on aina samat housut ja paidat kerta toisensa jälkeen...

    Mutta tuosta kaksosten pukeutumisesta piti tulla juttelemaan. Mies halusi pukea pojat aina samanlaisiin vaatteisiin vauva-aikana. Minä erilaisiin, tai sitten samanlaisiin mutta erivärisiin. Nykyään pojilla saattaa olla ihan "eripari"vaatteet päällä, mutta aika paljon on samantapaisia vaatteita. Vaikka kulkisivat ihan samanlaisissa vaatteissa, olisivat kuin yö ja päivä, sillä toinen on hento vaaleatukkainen ja toinen romuluinen tumma. ;)

    Nyt tuo pikkupimu teki jotain kolttosia tuolla, pitää mennä, vaikka juttu jäi kesken...

    VastaaPoista
  10. Anonyymi oli siis Kirsi :-)

    VastaaPoista
  11. Kaipa se täytyy käväistä H&M:llä jos sieltä noin kivoja juttuja löytyy tytöille kesäksi. Varsinkin tuo paita on ihana! :))

    VastaaPoista
  12. Ihania lötöjä!Minäkin katselin noita vaatteita H&m:llä ja tuon hameen voisi tosiaan ostaa jos vielä löytyy.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!
    /Sanna

    VastaaPoista
  13. Minäkin ihastuin tuohon löytämääsi hameeseen ja valkoiseen puseroon!
    Ei vaan ole tällähetkellä ketään käyttäjää tuollaisille ihanuuksille :)

    VastaaPoista
  14. Onpa söpöset hamoset:)
    Mäkin kävin tänään päivittään omaa kevätvaatetusta...taas...takki löytyi ja tunika. En sitten kipaissut ollenkaan H&M:n lastenpuolelle, kivoja juttuja olis ollu!

    VastaaPoista
  15. Aivan ihania vaatteita olet löytänyt, just mietin että valkoiset romanttiset topit pitäs löytää.

    Tuli tuossa mieleen, että onneksi meidän kummityttö puetaan erilailla identtisen siskonsa kanssa, kun en muuten niitä erottas - vaikka vanhempiensa mielestä ihan eri näköiset, mutta aina nillä jotain erilaista on vaikka sukkikset ; ) kummitäti sitten hetken kyttäilee kumpi olikaan kumpi : )

    VastaaPoista
  16. Kauniita vaatteita!Mukavaa sunnuntaita:-)

    VastaaPoista
  17. Oi kuinka ihana hamonen, sopiskohan meidän pikkuneidille myös ;) Miten meni Jn hiihto?

    VastaaPoista
  18. Riikka - ei niin mitään tietoa vielä kengistäkään. Meidän tytöille pitää ostaa molemmille uudet kevätkengät kun vanhat ei enää mahdu... kivasti saa rahaa menemään ihan näihin pakollisiin perushankintoihinkin.. Ellos on yllättänyt minutkin jo muutaman kerran - ihania lastenvaatteita ja kenkiä myös! Sieltähän mä tosiaan tilasinkin tytöille jo remmikengät kesäksi :) Toivottavasti teillä oli mukava Turun reissu!!

    Hanna, Jaana - meillä ihmeellistä kyllä tytöt ovat aika kaikkiruokaisia värien suhteen :) Mutta muuten Nelli on varsin tarkka mitä päälleen laittaa, Peppi ei niinkään välitä.

    Lisay - toivottavasti pääset pian sinne teidän H&M:iin! Meillä myös ostettava pääsääntöisesti kaikkea kaksin kappalein... mukaanlukien polkupyörät, sukset yms. kun kaksosilla ei oikein kierrättäminenkään onnistu. Huoh :)

    Ylva - sama täällä, tytöt ovat miltei kuin yö ja päivä niin ei haittaa vaikka kulkisivatkin tismalleen samanlaisissa vaatteissa. Kokoeroakin on tytöillä nelisen kiloa ja pituuseroa viisi senttiä :)

    Kirsi - siis ei tosiaankaan mitään ideaakaan kevättakeista =/ Meillä on yhdet Lassien välikausiasut mitä olen ajatellut ulkoiluvaatteiksi hoidossa. Mutta kovasti tekisi mieli jotain uuttakin. Mutta kun mikään mallisto ei nappaa... pitänee surffailla huutonetissä jos sieltä tekisi kivoja löytöjä! Mukavaa lomaviikkoa teille!! Meillä podetaan flunssaa eli kotosalla ollaan...

    Anu - millaisen takin ja tunikan ostit?!

    Amalia - tutun kuuloista :) Meidän tytöillä on serkkupojat, Kimmo ja Olli, kaksoset niinikään, tyttöjä tasan 2 kk vanhemmat. Pojat eivät ole identtiset mutta hyvin samannäköiset. Itse tunnistan pojat kyllä, mutta välillä on pakko nähdä ensin molemmat vierekkäin jotta tietää varmasti kumpi on kumpi :D

    Terhi - ostin tytöille koot 122 ja 128 cm, on aika lyhyttä mallia tuo hame eli takuulla sopii jo Alisallekin! Kiitos kysymästä, Jukka selvisi reippaasti maaliin (6.45 oli muistaakseni aika), kuulemma matka oli sopivan pitkä :)

    VastaaPoista
  19. Superkauniit vaatteet! Todella yksinkertaisen tyylikkäät ♥
    Minä varmaankin pukisin lapseni samanlaisiin vaatteisiin :) Itseaisassa, koska meillä ei ole kaksosia ja lapsetkin sattuvat olemaan eri sukupuolta, niin puen sitten ne muuten yhteensopiviksi, toistensa ja itseni kanssa :D
    Tosi normaalia...

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Ja vielä mukavampaa kun jätit kommentin :)