... tämä ahdistunut, tuskastunut ja ärsyyntynyt olotila nimittäin.
Töissä ei edistystä minkään asian suhteen, edelleen mietin tosissani mitä
isona tekisin - miksi ihmeessä mulla ei ole ikinä ollut mitään selkeää
kutsumusta mihinkään ammattiin?! Aiheesta lisää jatkossa...
Lisäksi aloin alkuviikosta olla aivan äärettömän turhautunut kun en ollut
päässyt juoksemaan enkä jumpille muutamaan viikkoon. Niin tuskastunut,
että kulutin aikaani netissä - shoppaillen kuinkas muuten. Puolustukseksi
mainittakoon, että olen tuota ylläolevaa Ver de Terren takkia meinannut
tytöille jo pitkään - nyt en enää vastustellut kun oli puoleen hintaan tarjolla...
... ja siihen sitten kaveriksi allaolevat Bisgaardin saappaat. Toivottavasti
ovat livenä yhtä kauniin väriset kuin kuvissa.
Ja niin taas vannoin hieman aiemmin, että mitään en osta, ainakaan
mitään turhaa. Damn. Onko teillä muilla tapana shoppailla vastaavassa
olotilassa?!
Liikkumisen osalta olo hieman helpottui eilisiltana kun päätin vaan lähteä
juoksemaan, viis lääkekuurista (toinen jo menossa, poskionteloihin siis) ja
tukkoisesta olotilasta. Ehkä tyhmää, ehkä ei, mene ja tiedä, mutta jaksoin
anyway juosta lyhyemmän seitsemän kilsan peruslenkkini ihan yllättävän
hyvin - eikä olo eilisestä sen kummemmaksi muuttunut, ei huonontunut, tosin
eipä tuo parantunutkaan.
Mutta tänä iltana siis uudelleen! Napit korville, musiikki täysille ja lenkkarit jalkaan!
Eilen kuvittelin, että keli olisi ollut surkea, ja tiet joko tappoliukkaita tai loskaisia
mutta erehdyin - keli oli itseasiassa oikein hyvä, ja kävelytietkin sopivasti aurattu.
Tai sitten olin niin euforisessa olotilassa etten huomannut loskaakaan ollenkaan :)
Mutta nyt lisää aamukahvia ja eikun töihin,




































