sunnuntaina, lokakuuta 30, 2011

{ uudet rillit }

kkk


Nyt se iski. Uusien  silmälasien  tarve. Tai ei niinkään tarve, hyvinhän näillä
vanhoillakin vielä näkee... mutta halu uudistua. Edes uusien kehysten verran. Olen
vuosikaudet haaveillut silmäleikkauksesta - varsinkin jokaisella jumppatunnilla ja
juoksulenkillä haaveilen moisesta... samoin nyhtäessäni iltaisin kuivuneita piilareita
väsyneistä silmistäni... 

... mutta viime aikoina olen saanut aivan uudenlaisen ahaa-elämyksen. Mikäli menisin
silmäleikkaukseen, pitäisi minun mennä suorinta tietä myös johonkin kosmeettiseen
leikkaukseen poistattamaan silmäpussini. Ja koska en moista tee, lienee oikein ratkaisu
uudet rillit! Sellaiset pokat mitkä peittävät niin rypyt kuin pussitkin :) Tosin kuntoilussa
tämä ei ratkaise mitään, kuntoillessa pitää siis jaksaa väkertää vastaisuudessakin
piilolinssien kanssa... 

Toistaiseksi en ole kauheasti ennättänyt paneutua kehysasiaan ja -tarjontaan... ehkä
remonttikuvioiden jälkeen on aikaa moiseen. Mutta viime kauppakierrokselle tyttäreni
bongasivat nämä allaolevat kehykset... ja arvatkaa, mäkin ihastuin näihin...


 .. pitänee kuitenkin vielä hieman kierrellä ja sovitella erilaisia malleja. On muuten 
kohtalaisen mielenkiintoista kuulla myyjien mielipiteitä mikä malli sopii ja mikä ei.
Tätä ylläolevaa mallia esimerkiksi ylisti maasta taivaisiin yksi myyjä, toinen totesi 
ettei sovi minulle ollenkaan... taidan luottaa tässä asiassa ainoastaan omaan vaistooni 
ja fiiliksiini... ja kuunnella oman perheen mielipiteet :)

Harmaan sunnuntain jatkot, miten voikin olla näin harmaata ja hämärää?! 
Vai olenkohan oikeasti uusia rillejä vailla... ;)

18 kommenttia:

  1. Aika kivat rillit! Mä oon sitä mieltä, että niin silmälasi- kuin vaatehankinnoissakin kannattaa luottaa omaan fiilikseen. Musta ainakin tuntuu, että eivät välttämättä myy aina sitä, mikä on parhaimman näköistä. Tuli mieleeni tapaus vuosien takaa vaatekaupasta. Tuttava oli ostamassa farkkuja ja myyjä kehui maasta taivaaseen kuinka näyttävät hyvältä ja sai myytyä ne. Seuraavalle asiakkaalle, joka oli myös tuttuni, sanoi 'näitkö miten hirveät ja epäistuvat farkut äsken myin'. No joo, tuskin monikaan myyjä myy tuolla systeemillä, mutta tulipahan tuo muistilokeroista mieleen.. Mä muuten tarttisin kans lasit, kesällä jo pariin otteeseen kävin sovittamassakin. Ilman laseja oon ollu vuosia vaikka tarttisin niitä sekä ajaessa että tvta katsellessa. Oho.

    VastaaPoista
  2. Hei! Jännää, että pohdit tätä! Mä nimittäim kävin perjantaina silmälääkärissä ja sain elämäni ensimmäisen "silmälasireseptin" Pakko mun ei ole edelleenkään pitää, autoillessa, tai muutenkaan, mutta väsyisivät kuulemma vähemmän nämä mun silmäni, kun tätä lievää hajataittoa ja jotain muuta, mitä lie näköä, (ei ole vielä nää uudet termit hallussa ;) korjaisi laseilla.... Nyt sitten pohdin, että hommatakko vai eikö ja jos joo, niin millaiset!?! Joskus nuorempana mä oiken halusin laseja, nyt en niinkään, mutta toisaalta tollaisia jumppa yms. ongelmia mulla ei ole, kun pärjään edelleen hyvin ilmankin. En vain ymmärrä miten ikinä voisi kaikesta valikoimasta löytää ne omimman näköiset ja oloiset!?! Nähdääks maanantaina? -Kirsi

    VastaaPoista
  3. Ihan samanlaisia aatoksia ollut :)

    Itsekin olen huomannut, että kunnon pokat peittävät kivasti hieman tummat silmänaluset ja naururypyt.

    Toisaalta olisi ihana kun ei tarvitsisi jumppaan yms. piilareita. Lisäksi olen saanut lasit vasta aikuisena niin en myöskään näe itseäni "rillipäänä", joka kuitenkin olen 90% ajasta.

    t. satunnainen lukija

    VastaaPoista
  4. Kivat rillit, itselläni oli joskus hyvin samantapaiset. Tuli ne hankittua Thaimaan matkalta. :)
    Mutta tosiaan, itse sen sitten tietää kun päälle laittaa, mitkä kehykset tuntuu vaan eniten omilta. :) Toivottavasti löydät mieleiset uudet pokat. :)

    VastaaPoista
  5. Mie tahtoisin kans uudet. Vaikka nää nykyiset ei oo ollu edes vuotta vielä!! Joo, kyllästyn tosi nopeesti. Pisimpään mulla oli ne "hengettömät" ja semmoset ottaisin seuraavaksi. Noi voimakassankaiset vaan on sit niin hallitsevat, että minä ainakin kyllästyn tosi nopeesti. Voi kun vois vaihtaa lasejakin ainakin kerran vuoteen.. budjetti ei taitais kestää... =)

    VastaaPoista
  6. TERHI - ainiin, säkin tarvitsisit oikeasti lasit.. en osaa kuvitella sulla laseja kun en oo tainnu niitä sulla ikinä nähdä?!

    KIRSI - ai sulle määrättiin lasit?! Suakaan en osaa kuvitella lasit päässä. Pitäiskö meidän siis huomenna kiertää laattakauppojen sijaan optikkoliikkeissä?! :) Nähdään siis huomenna mikäli vettä ei sada ihan kaatamalla - sillon jätetään nimittäin ulkourheilut väliin...

    VastaaPoista
  7. SATUNNAINEN LUKIJA - samoissa aatoksissa siis sielläkin :) Ja tuon vuoksi halajan nyt nimenomaan sellaisia kunnollisia suht vahvoja pokia jotta silmärypyt peittyisi kunnolla :D nyt mulla on nimittäin aivan hengettömät pokat ja toisissakin alareuna hengetön. Mulla on ollut lasit yläasteelta saakka joten sinänsä mä taas olen ihan sinut näiden kanssa - paitsi tosiaan urheillessa. Mitä en tuolloin nuorempana harrastanutkaan ollenkaan...

    RIINA - thanks! Muistan taannoin kun miehelle etittiin uusia pokia, että olisin sillon löytänyt itselleni ties kuinka monet kivat kehykset.. nyt en tietty löydä ensimmäisiäkään kun oikeasti aion moiset hankkia... let´s see.

    VastaaPoista
  8. JAANA - millaset rillit sulla siis nykyään on? Aattele, mulla on ollut nämä hengettömät lasini jo YLI KYMMENEN vuotta!! Tai ainakin lähelle kymmenen, ennen tyttöjä jo oli nämä pitkään... silti muistan vieläkin kuin eilisen päivän kun löysin nämä kehykset - se oli rakkautta ensi silmäyksellä... enkä mä näistä vieläkään halua luopua kokonaan! Muut varmaan on aivan kyllästyneet näihin :) Sitten mulla on ne toiset, alaosa hengetön, yläosa ruskeaa muovia. Nekin on ihan jees... mutta eivät peitä silmäpusseja ;)

    VastaaPoista
  9. Jännä, miten koko ajan löytää uusia kiinnostavia blogeja! En tiedä millaiset lasit tässä tarttisi, kun en todellakaan ole valmis tähän talven pimeyteen...!

    VastaaPoista
  10. Hei, samoja pohdintoja täälläkin. Mulla on jo 4 vuotta vanhat pokat, käytän aika harvoin, mutta tuntuu aikansa eläneiltä. Mutta uusien hankinta on aina yhtä hankalaa. Millaiset niiden pitäisi olla, että olisi tyytyväinen :) Nyt mulla on Chanelin muoviset pokat, ihan kirkasta muovia. Ihan kivat, mutta ei voi pitää meikittömänä. Piilarit kuuluu jokapäiväiseen elämään. En uskalla mennä leikkaukseen, jotenkin tuntuu, että kauheaa jos ronkkis silmiä :D
    Ihania nuo pokat mitä olit laitellu tuohon. Toivottavasti löydät jotkut ihanat!

    VastaaPoista
  11. Kato Facebookista, jossain profiilikuvassa on ne. Mulla oli ne mun hengettömät varmaan melkein 4 vuotta, ja välillä käytin niitä vieläkin, mut niistä hävis toinen nenätyyny.. ja niissä on sen verran kuluneet linssit, että näyttää aika sumuselta niitten läpi. Nyt haaveilen ehkä semmosista, missä ei ois linssien ympärillä mitään, mut sit sangoissa vois olla jotain. Hmm.. en tiiä. Eikä mun pitäis ees haaveilla, kun noi on niin uudet. =)

    VastaaPoista
  12. Hih, sattupas hauskasti postausaihe.

    Mulla ei ole tarvetta laseihin, mutta eilen juuriki miehen kanssa illalla keskusteltiin pitkät tovit aiheesta.
    Piilareiden sijaan molemmat ehdottomasti valitsis lasit ja nuo kuvissa olevat näyttää kyllä kivan persoonallisilta!
    Lasien pitääkin olla kantajansa näköiset!

    VastaaPoista
  13. Hienoja pokia olet löytänyt ja pokissa mahtavaa on juuri se, miten niillä saa silmäpussit peittoon.
    Kävin vuosi sitten itse silmäleikkauksessa ja silmäpussien peittelystä huolimatta päivääkään en ole katunut, päinvastoin! En ymmärrä, miksen käynyt aiemmin. Leikkaus pelotti aivan järjettömästi ja leikkauksen jälkeinen silmätipparumba oli siitä kurjaa, että koko ajan pelkäsin ettei se lopukaan. Mutta nyt vuoden jälkeen iloitsen joka päivä siitä, että lasit eivät ole tiellä, näen tilanteessa kuin tilanteessa (mm. saunassa, yöllä lasten herättäessä ilman lasien hapuilua ensin päähän jne), piilarit eivät ärsytä ja auringonpaisteella voi vetää vain arskat, ei tarvitse miettiä lasien vaihtelemisia tavallisista aurinkolaseihin. Suosittelen siis silti miettimään sitäkin!

    VastaaPoista
  14. Itse olin 1,5 vuotta sitten Femto-lasik -leikkauksessa ja toivuin nopeasti. Kadun vain sitä, etten käynyt toimenpiteessä aiemmin! Silmälaseihin ja piilareihin on palanut rahaa 25 vuoden aikana rutkasti... Tummia silmänalusia tosin joutuu nyt peittelemään meikillä enemmän, mutta suosittelen silti leikkausta :).

    VastaaPoista
  15. Mäkin haluan!
    Olen miettinyt, että jospa veronpalautuksista sitten...mutta kun en yhtään tiedä millaiset haluaisin! Jotenkin sellaiset "enemmän" jotain. Siis tyylikkäämmät. :-D

    Minäkin olen joskus haaveillut tuosta leikkauksesta, mutta mulla on jotain häikkää kyynelnesteessä (liian vähän rasvaa tms), joten silmälääkäri ei suositellut leikkausta. :-( Lisäksi mulla on jatkuvasti niin tummat silmäpussit, että laseillä niitä saa vähän paremmin piiloon. Ehkä.

    VastaaPoista
  16. Hei Marja!

    Ihan ensimmäisenä kysäisen, saitko sähköpostia minulta?

    Minäkin olin päivittäinen silmälasien käyttäjä aina vuoteen 2010 saakka. Kävin leikkauttamassa silmäni, enkä ole katunut tuota ensimmäistä hetkeäkään.
    Nimenomaan liikunta ilman laseja on ihan mahtavaa!! Suosittelen.
    Ei valu hikijumpassa lasit, eikä tarvitse pelätä niiden putoamista. Talvella laskettelu ilman laseja on mahtavaa ja myös kylpyläreissuissa on kivaa, kun ei tarvitse arpoa mistä löydän mieheni sieltä :)
    Minä en pystynyt käyttämään piilareita vaan rillit oli päässä jokaikinen hetki ja tovin aikaa siihen meni, että oma peilikuva kävi tutuksi ilman laseja.


    Suosittelen harkitsemaan tätäkin vaihtoehtoa!

    Terkuin, Ylöjärveläinen lukijasi

    VastaaPoista
  17. EKATERINA - mullakin on nämä ikivanhat hengettömät Chanelia.. ja hyvät on ollu. Mä taas uskaltaisin mennä leikkaukseen mutta ei mulla ikinä ole sellaisia rahoja :( ja nyt tosiaan en enää haluakaan koska silloin en saisi näitä ikääntymisen merkkejäni enää millään piiloon ;)

    JAANA - aattele, mulla ei ole edes linssejä uusittu näihin kymmeneen vuoteen?! Näkisinköhän kirkkaammin jos uusisi linssit?! ;)

    JOHANNA - voih, tuota leikkaustahan mä olenkin miettinyt viimeiset kymmenen vuotta.. mutta nyt tuntuu että olen jahkaillut sitä liian kauan. Olisi pitänyt mennä silloin 10 vuotta sitten!! Silloin olisin ehtinyt nauttia rillittömänä ja rypyttömänä olosta! Nyt tuntuu etten enää välttämättä kaipaa leikkaukseen.. kun näin pitkälle olen selvinnyt silmälasien kanssa, enköhän selviä lopunikäänikin... helpottaisihan leikkaus varmasti elämää mutta sitten taas - en koe tätä nykyistäkään vaikeaksi. Ainakaan niin kauaa kun pystyn käyttämään tietyissä tilanteissa piilareita.. toisaalta, menisinhän mä varmaan heti leikkaukseen jos olisi rahaa tuosta vaan! Ja ostaisin plusmiinusnollalasit ryppyjen peitoksi...

    VastaaPoista
  18. JASSU - ai sulla on tuollainen este leikkaukselle. Mä kävin jokunen vuosi sitten esitutkimuksessa, eikä estettä leikkaukselle olisi.. paitsi raha.

    YLÖJÄRVELÄINEN LUKIJA - sain mailia, ja kuvat. Kiitos!!!!! On pitänyt vastata joka päivä mutta en ole ennättänyt. Anteeksi :( Josko tänä iltana ennättäisin... Kieltämättä tuo leikkaus kuulostaa niin houkuttelevalta mutta tuossa ylempänä juuri kommentoinkin aiheesta. Menisin tosiaan heti jos voittaisin lotossa.. nyt ei paljon mennä mihinkään kun kaikki rahat menee remonttiin. Pankinkin rahat. Huoh.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Ja vielä mukavampaa kun jätit kommentin :)