perjantaina, huhtikuuta 23, 2010

vieraat jalat


Ready for the ultimate cushioning ride of your life?
Nike Zoom Vomero+ 4.
Siinäpä näiden uusien menopelieni lupaava mainoslause :) And I am soooo ready!
Vaan tuntuupa oudolta juosta puoltatoista numeroa isommilla lenkkareilla kuin mitä aiemmat ovat olleet... ja onko siis ihme, että aiempia käyttäessäni multa on vuoden aikana irronnut pari varpaankynttä ;) Näissä uusissa pitäisi olla tosi hyvä vaimennus eli sopivat asvaltilla juoksemiseen.. ja mä pääsääntöisesti juoksen asvaltilla eli nämä lienevät mulle juurikin passelit.

Näillä kengillä on nyt siis takana kaksi 10 kilometrin juoksulenkkiä. Samoin kuin niillä uusilla pohjallisilla. Ja kylläpä on tuntunut oudolta juosta! Ihan kuin minulla olisi jonkun toisen ihmisen jalat ja askeleet... Ekalla kerralla jalat puutuivat ihan pökkelöiksi (mikä oli odotettavissakin) ja toiseen jalkapohjaan onnistuin saamaan ison rakon (mikä on mulle kyllä tuttua ennestäänkin). Eilen lähtiessäni toiselle lenkille, en aluksi edes muistanut uusia pohjallisia, eikä jalat enää niin puutuneetkaan, jippii! Mutta edelleenkin juokseminen tuntui ihan omituiselta. Onko toisaalta ihme sillä pohjallisen ansiosta jalkani laskeutuu maahan ihan eri asennossa kuin aiemmin. Eiköhän noihin silti totu... toivottavasti kohta tunnen taas juoksevani omilla kintuillani ;D Tai siis toivottavasti kohta juoksen kevyesti vailla penikkatautia tai mitään muutakaan vaivaa!


Iloista perjantaita kaikille toivotellen,

Edit. Olen taannoin saanut Marialta tämän tunnustuksen - lämmin kiitos! Nämä aina kummasti mieltä piristävät :) Laitan tämän eteenpäin kaikille blogilistani blogeille (niitä muuten on tosi paljon!)

12 kommenttia:

  1. Muistan yhä kun jalkojeni 2,5 sentin pituuseroa alettiin korjaamaan. Vaikka muutokset olivat kerralla pieniä, tuntui, kuin maailma olisi vinossa.
    Nyt jo kymmenen vuotta olen käyttänyt oman jalalan mukaan valmistettuja pohjallisia ja ilman niitä tulee tunne, että jonkun muun jaloilla mennään...
    Eli tottumiskysymys. Toivon sinulle aurinkoista juoksusäätä! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. No on hienot juoksupopot! Toivottavasti pohjalliset auttaa jalkavaivoihin!

    VastaaPoista
  3. Hieno homma,et juoksu alkaa "toimimaan". Itse olin vaunujen kera juoksemassa tiistaina. Gasellin askeleista ei ollut tietoakaan ja ihan kivan vastuksen sain vaunuista, naama punaisena sitten viiletin. :) Nyt kurkku kipeänä köhin kotona ja valmistelen miehen syntymäpäiväherkkuja kaffepöytään. Toivottavasti ens viikolla viimeistään on köhät ohi ja pääsen taas juoksentelemaan.

    Edelliseen postaukseen vielä; aivan ihania inspiraatiokuvia. Pitää pistää mieleen nuo nettisivut. Niin kaunista!

    Hyviä juoksukelejä! :)

    VastaaPoista
  4. Kylläpäs on hienot kengät!! Ja ihana toi eka kuva!

    ps.mä olin kokonaan unohtanut sen kirppiksen takin, sorry! Laitatko mulle postia kun en enää sun osoitetta löytänyt ;)

    VastaaPoista
  5. Toivotaan, että juoksut alkaa taas pian sujua! Voi kunpa mäkin oisin koukussa johonkin liikuntaan, olis niin kiva juttu! :)

    Iloista viikonloppua, toivotaan hyviä kelejä!

    VastaaPoista
  6. siistin näköiset:)mun pitäis kans ostaa uudet juoksukengät,paljonko noista maksoit,jos saa kysyä?

    VastaaPoista
  7. Mäkin aloin vasta pari viikkoa sitten juosta mun uusilla kengillä ja voi kun askel oli kevyt! Tuntui, että voisin vaan hyppiä ja pomppia kaikki lenkit läpi. Hassua miten se vaikuttaakin niin paljon. Mulla ei ollut vaihdon kanssa mitään ongelmia, kun ostin siis samat asicset, mutta päivitetyt versiot. Hyvää viikonloppua sinne ja sujuvia lenkkejä!=)

    VastaaPoista
  8. Emilia - osaan juuri ja juuri kuvitella miltä susta on tuntunut silloin 10 vuotta sitten pohjallisia sisäänajaessa =O Mutta ovat varmasti helpottaneet elämää ja säästäneet monelta muulta vaivalta!

    Terhi - no eikös olekin komeat ;) Ja hyvän väriset - ei heti huomaa jos hieman likastuvat!

    Riikka - mulla on naama joka lenkillä paloauton punainen ihan ilman vaunujakin :) Eli hatunnosto sun lenkkeilylle vaunujen kera! Ja siitä se katsos lähtee, kohta kiidät oikeasti kuin se gaselli :))

    Tiina - siis mäkin olen unohtanut sen takin ihan kokonaan! Voi ei :D Laita sä mulle mailia myös marja72@gmail.com sillä mä en meinaa tuolta gmailistani löytää mitään vanhoja maileja... en osaa sortata boksia lähettäjän mukaan =O Niin ja kehut ekasta menee armaalle aviosiipalle ;)

    Teija - kiitos toivotuksista sullekin! Siitä vaan aloitat sinäkin jonkun lajin ja hyvin pian huomaat olevasi koukussa. Tosin ei liene hyvä juttu olla liiankaan koukussa. Multa nimittäin työkaverit alkoivat jo kysellä miksi olen niin hemmetin huonolla tuulella koko ajan - totesin vaan etten itsekään tajua mistä kuun asennosta se johtuu :D Tiedostin itsekin olevani äärimmäisen huonotuulinen - kunnes pääsin taas juoksemaan, ja tadaa, ärtymykset katosivat taivaan tuuliin :)

    Miisu - toki saa udella hintaa. Olivat mun kukkarolle melkoisen kalliit, 129 euroa. Stockalta löytyi mulle sopiva koko, miltei kaikkialla muualla oli riittävän isot koot jo myyty =/ Eikä mulla mielestäni nyt niiiiiiiiiiin iso jalka ole (normaalisti kokoa 39-40).

    Allidaalia - thanks :)

    Kaitaliina - juu nuo munkin kengät on ihan unelmankevyet :) Sinne myös aurinkoista viikonloppua koti-Suomessa ;))

    VastaaPoista
  9. Ja justiinsa! Pimeässä eteisessä piti sitten kuvata itseäsi ;-)?. Outoa, että sulla on PUNAINEN takki!


    Viikonloppuja!


    Kirsi

    VastaaPoista
  10. Saisnpa itsestänikin niin paljon irti, että lenkille jaksaisi ;)

    VastaaPoista
  11. Krista - se tunne lenkin jälkeen on niin ihana, että suosittelen :)

    Kirsi - aattele, PINKKI takki! Muuten olen tummissa mutta urheillessa jostain syystä kaipaan värejä :) Terkkuja!!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Ja vielä mukavampaa kun jätit kommentin :)