lauantaina, tammikuuta 21, 2012

{ ei niin mitään päällepantavaa }

k

Tietänette tunteen... kun seisot vaatekaappisi edessä tai keskellä vaatehuonetta,
etkä löydä niin mitään kivaa päällepantavaa... et vaikka olisit tyhjentänyt puolet
vaatehuoneesta. Minulla on tuollainen tunne miltei joka aamu töihin lähtiessäni, silloin
tosin ei ole yhtään ylimääräistä aikaa jäädä vatvomaan asiaa. Sieppaan vain ylleni
jotain - yleensä jotain sellaista mistä päivän mittaan totean, että ei hyvä, en viihdy.

Tänä aamuna tuo taas iski - ei niin mitään kivaa mitä pukea, saati pakata mukaan
viikonloppureissulle. Tyttöjen vaatteet oli helppo pakata mutta ne omat... ei niin mitään.
Vaikka vaatehuoneeni on ääriään myöten täynnä. Pakko tehdä asialle jotain. Eli pistää
vaatteita kiertoon rankalla kädellä.

Olisi niin mukavaa omistaa simppeli vaatehuone - sellainen missä kaikki vaatteet
sopisivat yhteen toistensa kanssa, samoin toki asusteet. Missä vaatteet olisivat
siististi ja selkeästi esillä. Mistä olisi vain helppoa mennä ja valita. Ja aina sopisi,
aina olisi tyylikäs ja tilanteeseen soveltuva. Huoh...

 
 All photos from Pinterest

No, nyt on yllä vähän mitä sattuu... ykkösiä ei kuulemma saanut pukea joten hmm,
päädyin kakkosiin :) ja mitä todennäköisimmin niissäkin kivipölyä...

Luvassa siis remonttivapaa viikonloppu viihtyisässä ympäristössä, 
supermukavassa seurassa ;)

lauantaiterkuin,

ps. sain idean postaukseen aina yhtä tyylikkäältä Charilta ja kuvat kävin 

12 kommenttia:

  1. Näinhän se juuri menee, ei koskaan mitään päällepantavaa. Oikeastaan en edes ymmärrä, miten se voikin olla niin, vaikka koko ajan ostaa uusia vaatteita?

    Tuo ylemmän kollaasin vasemmanpuoleinen kuva on aivan ihana! Ostinkin just tuollaisen trenssin, joten kuvasta saa kivasti inspiraatiota kevääksi :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Tuo ylemmän kuvan musta mekko on UPEA! Samoin sandaletit ja alakuvan bukleejakku! Tuota kuvan bukleejakkua joskus ihailinkin Wendyn blogissa ja melkein jo tilasinkin, mutta löysin sitten Zarasta korvaavan version... :)

    VastaaPoista
  3. No en niin usko, että sulla ei olis päälle pantavaa! Niin ihani vaatteita aina ja noi kuvien vaatteet on taas ihanat. Mulle kans noi!

    VastaaPoista
  4. Tiedän tunteen! Täällä onkin tehty vaatekaapin täystyhjennys ja nyt on niin tyhjä, että kaikuu :D Pitäisi välillä täyttääkin...

    VastaaPoista
  5. Tunne on tuttu...

    Usein valitsen vaatteet edellisenä iltana, laitan ne tuulettumaan parvekkeelle, jotta mahdolliset rypyt oikevat eikä tarvitse kaivaa rautaa esiin (inhoan silittämistä).

    Silloin tällöin kuitenkin aamulla voi ollakin ihan toisenlainen fiilis, eivärkä edellisen illan valinnat tunnukaan hyviltä. Siis äkkiä jotain kaapista, rauta käteen... ja päivällä alkaa tuntua, että olisi silti pitänyt laittaa ne edellisiltana valitut vaatteet. Siksi turhan usein valitsen ne muutamat pomminvarmat asut...

    VastaaPoista
  6. Meinasitko myydä omia vaatteitasi blogissa tai huutonetissä? Toisen roska on toisen aarre... :)

    VastaaPoista
  7. Mutta apua...vähän noi tokan kuvan ruskeat kengät on upeat!!!
    Kävin tänään Putiikki Rannalla-liikkeessä ja sieltä olis taas löytyny kaikkea kaunista kaappiin roikkumaan:) Mukaan tarttui vaan Marc O'Polon sammarit. Niistä oli huikea ale -77%.

    VastaaPoista
  8. =) Ai että onko tuttua =)
    Ihailen ihmisiä, ketkä jaksaa/viitsii/tykkää välittää trendeistä ja on aina ajanhermolla=näyttävät tyylikkäiltä.

    Itse kiskasen niitä samoja pareja farkkuja, niitä samoja trikoopaitoja, goretex-lenkkarit tai mustat pitkät talvisaappaat.
    Ainoa, jossa maltan/ehdin(tekosyy;)/viitsin lähennelläkään trendejä on laukut ja asusteet ym..
    Kenkien kanssa olisin eri tarkka, jos joskus olis isompaaki kokoa kun 41 tarjolla.

    Himassa tietty ei ehkä tarviikkaan trendejä, tai lähikaupassa ym.
    Mutta mikähä puolustus vois olla maastokuosisiin verkkareihin ja jumppatrikoisiin...

    Iloa tulevaan viikkoon ja vaatekaapin päivityksiin intoa.

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa oikein tutulta...:P
    Varsinkin aina reissuun lähtiessä,mitä ihmettä mä täältä haluan ottaa mukaan!!:D

    VastaaPoista
  10. Amen tuolle! Täällä jo alkaa stressi nousta huomisaamun vaatteista.

    Täällä pitäisi myös tehdä sellainen vaatehuoneen täydellinen raivaus ja yksinkertaistus, jotta epätoivoisista aamuista päästäisiin eroon...

    Mukava lukea, että muilla on ihan samat murheet;)

    Täällä on aina mukava poiketa!

    VastaaPoista
  11. Tuttua :D Mun vaatekaappiani odottaa täysremontti ja olen jopa miettinyt stylistille marssimista että saisi kaappinsa kuntoon- ja kaikki sopimaan yhteen.
    Kiva tuo pinterest, täytyykin käydä katselemassa tarkemmin!!

    VastaaPoista
  12. Ah! ihania vaatteita! Voisin ottaa noi kaikki!
    CalGirl

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Ja vielä mukavampaa kun jätit kommentin :)