keskiviikkona, tammikuuta 19, 2011

tuplapulma...



Tässä kalenteria metsästäessäni törmäsin viime sunnuntaina Kodin Ykkösessä
tarjoukseen mitä en vaan pystynyt ohittamaan... kaikki pöytälamput -30%...

No minähän olen pitkään haaveillut Eero Aarnion  Tuplakuplasta,
ja pysähtynyt jopa juoksulenkeilläni ihastelemaan muutaman talon ikkunalla kyseistä
lamppua.. ;) Minua lampussa viehättää muodon lisäksi tuo valkoisuus - valo kun ei ole
missään määrin keltainen vaan ihanan valkoinen ja raikas. Silti en ole lamppua aiemmin
hankkinut kahdestakaan syystä - liian kallis ja liian trendikäs... vai onko tuo jo menneen
talven lumia ja minä myöhäisherännäinen kuten keep calm -julisteidenkin kanssa?! ;)

Mutta koska ajatus tuplakuplasta ei ole jättänyt minua rauhaan, päätin nyt ostaa lampun
kokeiltavaksi. Kyselin lamppua kotisovitukseen mutta eipä moinen tietenkään missään
tuntunut onnistuvan - joten eikun kassan kautta palautusoikeudella...

Ja nyt sitten olen muutaman illan lamppua katsellut ja tuumaillut mitä sen kanssa
tekisin - jätänkö kotiin vai palautanko suosista?! Tykkään siitä hurjasti mutta en ole
varma sopiiko tuo meille. Tai joo, sopisihan tuo esim. telkkahuoneen valkoisen tason
päälle tai aivan loistavasti tyttöjen huoneen Bestån päälle... mutta hinta on se mikä
mietityttää eniten. En edes miettisi jos voittaisin lotossa.. :)

Any comments?!

 

Niin ja siis enhän mä raaskinut sijoittaa isompaan tuplakuplaan,
ihan tuon S-kokoisen mukaani nappasin... ;) Isompi koko näytti hieman
liiankin isolta, jopa kaupassa.

kuplivaa keskiviikkoa,

31 kommenttia:

  1. Hei!Olen samasta kuplasta haaveillut :)Hinta on tosiaan yksi syy, miksi se on jäänyt hankkimatta, mutta meille se olisi nykyisellä sisustuksellamme liian moderni. Mielestäni se sopii valtavan kauniisti teille, upean näköinen kuvassa, jossa se on valkoisen tason päällä... Aivan ihana :)
    Mukavaa keskiviikko päivää sinulle!

    VastaaPoista
  2. Meille tuo ei sopisi, mutta jos olisi halvempi ja sopisi, niin hakisin kaupasta oitis tuollaisen. Tosin meillä on nyt teidän lisäksi kaksilla kavereilla tuo, joten on aika suosittu. Mutta mikäpä ei olisi. Pidä tuo, tosi hieno on!

    VastaaPoista
  3. Hei,

    ja onnea uudelle kuplailijalle :). Täällä myös kuplasta vuosia jo haaveillut ja pähkäillyt. Kun siirryin kotiin reilun 15 vuoden työelon jälkeen päätin palkita itseni M-kokoisella kuplalla. Enkä ole katunut! Se on ollut meillä päällä lähes yötä päivää. Jätän sen koirille kotivaloksi ja kaupungilta kotiin kävellessäni se tervehtii ikkunalla minua jo kauempaakin.
    Valo ainakin M-koossa oli vain turhan kirkas, joten vaihdoimme sisälle astetta "pimeämmät" hehkut.
    Ja mikä parasta, voit todellakin vaihtaa valaisinta makusi mukaan eri huoneisiin. Jonkun blogissa huomasin (XS:n muistaakseni) somistavan kylpyhuonetta.
    Älä luovu siitä, se sopii teille!

    VastaaPoista
  4. Kiitos mielipiteistä :)

    MINNA - mä en oikein osaa päättää sopiiko tuo meillekään.. sopisi parhaiten jonkun korkeakiiltoisen tason päälle, ei välttämättä tuohon Ratian arkulle? Mutta toisaalta mulla on tuo yhdellä ystävällä kodissa missä antiikkikalusteita yms. ja yllättävän hyvin sopii sellaiseenkin ympäristöön!

    TERHI - hmm, mun mielestä tuo sopisi paremmin teidän Hemnesin päälle kuin meidän Ratian ;) Tai aattele tuo teidän keittiössä ikkunan edessä, olisko aika ihana!

    TICKLER - kiitos :) Sinun pitää tehdä postaus omasta kuplastasi, kuulostaa kivalta!

    VastaaPoista
  5. Minä olen myös ihaillut kuplaa muiden sisustuksissa. Valaisin on hauska ja minua se mielyttää eniten keskikokoisena.

    Blogissani on muuten kalenterivinkki:
    http://kotikolmelle.blogspot.com/2011/01/design-2011-tulosta-kalenteri.html

    VastaaPoista
  6. Ei kai "disainiin" voi olla koskaan liian myöhäisherännäinen! Hieno se on .. kyllä meilläkin sitten joskus. :)

    VastaaPoista
  7. Kivalta näyttää. Itsekkin olen tuosta haaveillut. Minusta tuo on ajaton kaunotar ja sopii yllättävän moneen kotiin. Sinuna en palauttaisi :)

    VastaaPoista
  8. Vaikka kuinka on designia niin mä en tykkää, eikä musta sovi teillekään,johonkin kolkkoon funkkistaloon passaa.

    VastaaPoista
  9. Musta toi kupla on kyllä hieno, mutta en mä sellaista meille haluaisi. No, en nyt ehkä palauttaisi jos lahjaksi saisin, hih! ;)

    Jos oikein kovasti mietityttää, niin ehkä se ei sitten ole tarkoitettu teille. :)

    VastaaPoista
  10. Mie en tykkää... Tulee ihan miehen vehkeet mieleen. Tai, no, kivekset lähinnä. :)

    Minusta malli on epäkäytännöllinen (ihan viereen ei voi laittaa mitään, kun teos vaatii ympärilleen tilaa "hei, katsokaa, täällä oon mä").

    Makuasioita, sano kissa ko pyllyään nuoli.

    VastaaPoista
  11. Hyviä kommentteja puolesta ja vastaan!

    Ja *reps* viimeisimmälle :D Pystynköhän enää katsomaan valaisinta ajattelematta miehen vehkeitä :DD Ja tuo on kyllä kieltämättä totta tuo pointti että lamppu vaatii tilaa ympärilleen. Vähän niinkun ne miesten vehkeetkin - eikös sanota ettei niitä saisi sulloa liian tiukkoihin housuihin?! :) Mutta toisaalta, ehkä se on ollutkin suunnittelijan yksi pointti - että tuo vaatii oman tilansa näyttääkseen hyvältä, ja just yksinään näyttääkin siltä. Mene ja tiedä.

    VastaaPoista
  12. Minustakin teille sopisi paremmin se M-koko. Jotenkin mielestäni liian pieni teidän isoon olkkariin. Ja totta...ei minustakaan passaa Ratian päälle vaan ehdottomasti korkeakiiltoisen päälle.
    Mutta sinähän se päätät :-)


    Kiks

    VastaaPoista
  13. Minusta lamppu on hauska ja leikkisä, sopii monenlaiseen kotiin, kuvien perusteella voisin hyvin kuvitella teillekin.
    Itse vaihtelen aikas usein lamppujen(kin) paikkaa, aina ne näyttää jotenkin uusilta uusissa paikoissa.

    VastaaPoista
  14. Hyvältä näyttää! Elä nyt enää takaisin vie ku oot jo sen kotiin saanu!
    Jos sä siihen kyllästyt ni sitten saat myyä sen vaikka mulle (ja uskon et ostajia löytyy!) - minäki saisin hyvän syyn ostaa sen (kato pitäähän lamppu "pelastaa" hyvään kotiin jos ei toiset tykkää!) ;). Oon haaveillu tuplakuplasta varmaan yhtä kauan ku Blockistakin eli noin 5-10 vuotta ja vasta viikko sitten sain tuon blockinkin!
    Minusta se on hieno! Ja samaa mieltä aiempien kans että Suomi-designin suhteen ei voi olla koskaan myöhässä! :D

    VastaaPoista
  15. moikka.

    valaisin on kyllä kiva. Mutta Lauraa kompatakseni; jos yhtään mietityttää kannattaa lamppu palauttaa.. Mun kokemuksella asiat joista on epävarma (sisustusjutut, vaatteet jne) osoittautuu huonoiks hankinnoiksi. Kyllä sen ostaessa tietää onko hyvä vai ei. Eli jos olisin sinä ja edelleen mietityttää laittaisin palautukseen.

    VastaaPoista
  16. Mä joskus ihastun kans johonkin Design- tuotteeseen ja ihailen niitä,mutta totean niiden kanssa että kotiini kuitenkin haluan aina kaunista. Ja itse en näe tuotakaan valaisina "kauniina" vaikka se onkin aikas magea ja niin nyt ehkä jotain muuta tulee mieleen siitä ;).

    VastaaPoista
  17. Ai sinunkin lenkin varrella kasvaa noita! Minun kävelyreitin varrella on yhden monerdin talon ikkunan edessä iiiiso tuplakupla ja joka ikinen kerta kyylään sitä niin paljon, kun vaan viitsi (mitä pistävät sellaisen ikkunan eteen - oma vika jos niiden ikkunaan kuikitaa ; ) )

    Jos suoraan sanon niin minusta se sopii kaiken muun kanssa mitä aon muttei tuon ratia arkun - jos ois tasainen taso niin se istus kun nenä päähän tuon lehtikorin, maton ja sohvan kanssa.

    VastaaPoista
  18. KIRSI - siis juu, ei Eero Aarnio oikein passaa munkaan mielestä Risto-Matti Ratian päälle ;D mutta mähän haaveilenkin Beståsta olkkariinkin. Ja siis meillähän on tosi pieni olkkari, sen vuoksi en osaisi kuvitellakaan siellä sitä M-kokoista, olis liian iso - ja liian hyökkäävä.

    AMALIA - joo kasvaa niitä täälläkin suunnalla jonkin verran... :) Tosin vielä enemmän olen bongaillut lenkkipolkuni varrelta Lokkeja. Niitä tuntuu olevan joka toisen uuden talon keittiössä. Siitäkin olen itseasiassa alkanut tykätä vasta kun olen niitä lenkeillä katsellut :D

    Ihanaa kun tulee kommentteja puoleen ja vastaan. Itse en vielä osaa päättää.. haluan katsella lamppua kaikessa rauhassa ensi viikonlopun vielä - päivänvalossakin.

    LAURA - tuo oli hyvä pointti tuo pitäminen ja myyminen ellei se sitten miellytäkään. Totta, kuplan varmaan saisi myytyä eteenpäin ihan kivasti jos siltä tuntuisi.

    VastaaPoista
  19. mä tykkään et se sopii teille, tuo kivaa kontrastia!! ja varsinkin jos tykkäät ni pidä ihmeessä! mun mielestä tuo valaisin on tosi kaunis, mut en taida voida omaan kotiini sitä hankkia just ton liian valkoisen valon takia -> saan päänsäryn :/

    VastaaPoista
  20. Tuplakupla on ihana. Kaunis. Moderni. Ajaton. Voi vitsi, toisaalta se on vähän kylmä ja liiankin leikkisä. En tiedä. Mutta toisaalta se on sellainen lamppu, että se arvo säilyy, sä voit käyttää sitä eri paikoissa ja joskus ehkä teidän tytöistä toinen haluaa sen omaan opiskelijaboksiinsa (hei, sun pitää ostaa toinenkin ;))

    VastaaPoista
  21. Ostin tuon M kokoisen Tuplakuplan pari vuotta sitten, ja en ole päivääkään katunut. Minäkin ihastuin sen valkoisuuteen ja tuohon ihanan pehmeään muotoon. Tulet varmasti nauttimaan lampusta!

    VastaaPoista
  22. Moi!

    Meillä M-kokoinen tuplakupla 1800-luvun talonpoikaispöydän päällä ja hyvältä näyttää. Itse en pidä tuosta pienimmästä, keskikokoinen ja iso ovat kauniita (tosin isoin vaatisi ympärilleen paljon tilaa ja moderneja huonekaluja).

    VastaaPoista
  23. Hyvältä näyttää.
    *Kops*, en taida itekään pystyä kattomaan enää ajattelematta vehkeitä..Kiitos anonyymi..Ihankuin ei jo muuteskin pyöris kyseinen ruumiinosa liikaa mielessä ;)

    Mutta juu. Itekin haaveillut tuosta aina.
    VAloisuus on se juju mullekin tossa.
    Rakastan valoa, no, rakastan kyllä kaikenlaisia lamppujakin;)

    Jos nyt ajatellaan, että sait tuolla aleprosentilla Designia, niin pitäisin ehdottomasti..
    Vaikkakin hintaa jäi toki edelleen suhteellisen paljon...
    Mutta, eikös nuo aina säilytä arvonsa, siispä..

    Kyllä sille varmasti teidänki kauniista kodista aina paikka löytyy!
    Itse jään tänne edelleen vaan haaveilemaan=)

    VastaaPoista
  24. Jos minä joudun miettimään kovin paljon haluanko jotain meille vai en niin yleensä siinä käy niin etten loppujen lopuksi pidäkään siitä...

    On sitten kyse vaatteesta tai sisustustavarasta.

    Minna

    VastaaPoista
  25. MINNA ja MUUT - tuo on kyllä totta että jos vähänkään pohtii onko joku hyvä vai ei, niin yleensä se ei sitä ole. Niin käy mulla ainakin vaatteiden kanssa AINA. Toisista jutuista tietää heti, että tuo on oman näköinen ja oloinen!

    Mutta sepä se tämän lampun kanssa onkin - kun se on mun mielestä ihan mun näköinen (ei mun miehen ;D) mutta en ole silti varma onko se hintansa väärtti... jos olisin lottovoittaja, ostaisin tuon isommassakin koossa :)

    VastaaPoista
  26. Samaa pohdintaa syksyllä tehneenä sanoisin että ota se, ota se :) Päivääkään en ole katunut S-koon meille matkattua. Silloin oli muuten tarjous että S ja M-koko samanhintaisina, päädyin silti pienempään= jotenkin sirompi. HYvältä näyttää ainakin kuvien perusteella! PS: olen joka päivä enemmän yllättynyt miten hyvin ko.valaisin valaisee =loistavasti!
    Toinen S:n omistaja :)

    VastaaPoista
  27. Toinen S:n omistaja - hih, kiitos kannustuksesta :D Samaa minäkin mietin, siis sitä siroutta. Kun M-koko näytti jo kaupassakin aika isolta niin miltä se näyttäisi meidän suht pienessä olkkarissa... tuohon Risto-Matin päälle ei ainakaan mahtuisi mitään muuta kuin se :) Vaikka tietty nyt mulle käykin niin, että nälkä kasvaa syödessä ja kohta meillä nököttää ämmäkin :)) Mutta alan päätyä pitämään tuon sillä tykkään siitä päivä päivältä enemmän. Ja ihanan valkeasta valosta!

    VastaaPoista
  28. Tällä hetkellä näytti M koko olevan halvempikin kuin S koko ainakin finnishdesignshopissa. Kauniita ovat molemmat.

    T. katja

    VastaaPoista
  29. Edellisiä matkiakseni,et ole myöhässä ja hienohan se on. Jos mietityttää, niin ei kannata ottaa. Ostan vaan sellaisia, joista olen ihan varma. Ehkei ole ihan ominta sinun tyyliä, mutta kyllä se ihan toimii.

    VastaaPoista
  30. Hei Marja! Omaan makuunihan tuo ei ole, minulle se edustaa sellaista modernia muotoilua (sitä se kai onkin?) ja itse tykkään enemmän perinteisestä/vanhasta/romanttisesta tyylistä. Valaisimen taian ja kauneuden pystyn silti käsittämään ja olen muutamalla tutulla päässyt sitä ihailemaan. Uskon että tuo valaisin ei ole mikään pelkkä "muoti-ilmiö" vaan jää klassikoksi, jonka arvo säilyy. En siis osaa sanoa juuta enkä jaata mitä sun pitäisi tehdä:)

    Kivan kommentin olit jättänyt Soilen blogiin!

    VastaaPoista
  31. Mitenkäs elo lampun kans sujuu? Nyt postasin omastani :)...

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Ja vielä mukavampaa kun jätit kommentin :)