keskiviikkona, tammikuuta 12, 2011

tulee kalliiksi...


... tämä ahdistunut, tuskastunut ja ärsyyntynyt olotila nimittäin.
Töissä ei edistystä minkään asian suhteen, edelleen mietin tosissani mitä
isona tekisin - miksi ihmeessä mulla ei ole ikinä ollut mitään selkeää
kutsumusta mihinkään ammattiin?! Aiheesta lisää jatkossa...

Lisäksi aloin alkuviikosta olla aivan äärettömän turhautunut kun en ollut
päässyt juoksemaan enkä jumpille muutamaan viikkoon. Niin tuskastunut,
että kulutin aikaani netissä - shoppaillen kuinkas muuten. Puolustukseksi
mainittakoon, että olen tuota ylläolevaa Ver de Terren takkia meinannut
tytöille jo pitkään - nyt en enää vastustellut kun oli puoleen hintaan tarjolla...
... ja siihen sitten kaveriksi allaolevat Bisgaardin saappaat. Toivottavasti
ovat livenä yhtä kauniin väriset kuin kuvissa.

 

 
Ja niin taas vannoin hieman aiemmin, että mitään en osta, ainakaan
mitään turhaa. Damn. Onko teillä muilla tapana shoppailla vastaavassa
olotilassa?!

Liikkumisen osalta olo hieman helpottui eilisiltana kun päätin vaan lähteä
juoksemaan, viis lääkekuurista (toinen jo menossa, poskionteloihin siis) ja
tukkoisesta olotilasta. Ehkä tyhmää, ehkä ei, mene ja tiedä, mutta jaksoin
anyway juosta lyhyemmän seitsemän kilsan peruslenkkini ihan yllättävän
hyvin - eikä olo eilisestä sen kummemmaksi muuttunut, ei huonontunut, tosin
eipä tuo parantunutkaan.

Mutta tänä iltana siis uudelleen! Napit korville, musiikki täysille ja lenkkarit jalkaan!
Eilen kuvittelin, että keli olisi ollut surkea, ja tiet joko tappoliukkaita tai loskaisia
mutta erehdyin - keli oli itseasiassa oikein hyvä, ja kävelytietkin sopivasti aurattu.
Tai sitten olin niin euforisessa olotilassa etten huomannut loskaakaan ollenkaan :)

Mutta nyt lisää  aamukahvia  ja eikun töihin,
 

17 kommenttia:

  1. Hyvät ostokset! Mäkään en ole päässyt juoksemaan harmillisesti lääkekuurin takia. En ole ostellut, vaan ikivä kyllä syönyt:) Ja kuule, ei kai sitä kutsumusta oikeasti lähes kaikilla ole koskaan. Ei mulla ainakaan. Lähinnä ajautunut olen...

    VastaaPoista
  2. Kauniit ostokset. Joskus tulee sorruttua tuollaiseen tunne shoppailuun, mutta hyvin harvoin. Toivotaan, että saat ajatuksistasi kiinni ja löydät sen "kutsumuksen" :) Oikein ihanaa keskiviikon jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Kutsumus...hmmm. No, jos johonkin ammattiin mulla olis kutsumus, niin se on nyt se mitä teen. Mutta ei tätä kotiäitiyttä lasketa Suomessa ammatiksi. eli mä olen sit täysin ammatiton. Mut ei meikäläisen menoa haittaa.
    Tuo takki on KAUNIS! Ja saappaat vielä ihanammat. oih.
    Ja shoppailua harrastan piristykseksi minäkin. Tosin nykyään jo vähemmän, mutta teen sitä kyllä. =)

    VastaaPoista
  4. Mäkin olen samanlailla tuskastunut kun sairastelu on estänyt liikunnan jo parisen kuukautta, tänään aion aloittaa ihan kävelylenkillä.Tuo nettishoppailu juttu menee mulla just niin et kun olen päättänyt ettei ostoksia tehdä niin löytyy just joku hyvä tarjous!
    Mukavaa lenkkeilyä sulle :)
    terv.toinen poskiontelo tulehdus

    VastaaPoista
  5. SELMA - no joo.. toi on minunkin toinen paha tapa.. siis tuskastumiseen ja turhautumiseen syöminen. Mutta nyt mulla on ollut niin huono olo johtuen varmaankin sekä ponkionteloista, antibiooteista että psyykkisestä olotilasta, että ei tee mieli juurikaan edes suklaata. Järkkyä! Ja totta, mä olen ainakin todellakin vaan ajautunut. HuoH!

    VastaaPoista
  6. Ihanat, meilläkin tuo takki odottamassa kevättä, on musta aivan ihana!

    VastaaPoista
  7. Mulla on toi takki itsellä ja on aivan ihana näin aikuisellakin, vaikka itse sanonkin :) . Kaunis!

    Ja kyllä se kutsumus sieltä sielun syövereistä tulee esiin kun sen vaan antaa tulla.

    Tsemppiä ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  8. Minä teen ihan samaa: syön ja shoppailen huonoja fiiliksiä parantaakseni! Nyt "keventelykuurilla" ollessa oikeen huomannukki kuina tunnesyöppö sitä onkaan. Ja heti ku kieltää iteltään sen tunnesyömisen niin sitten verkkokaupoissa sauhutaan siitäki eestä - naisen elämä on hankalaa! Ihnia löytöjä oot tehnyt! Sopis meiänki tytölle! Ja toivotaan että se kutsumus löytyisi!

    VastaaPoista
  9. Minä sorrun aina shoppailemaan jos haluan piristää itseäni. Hetkeksi se piristääkin, mutta tulee se p fiilis usein takaisin.

    Aina säännöliisin väliajoin mietin myös mitä tekisi isona. Tällä hetkellä on se vaihe, että kosvati tykkään työstäni, onneksi.

    VastaaPoista
  10. Huijaat :) tuo oli -40% :)

    VastaaPoista
  11. ANONYYMI - damn, mä luulin sen olleen -50% ;) Kallis silti kun ei oikeasti ole tarvetta.

    VastaaPoista
  12. Marja, mun kädet yltää täältä Veisusta teille saakka haliin:)
    Joo, välillä tekee mieli laittaa pää pensaaseen ja ajatella, että mitään niitä ikäviä asioita ei oikeesti ollutkaan...ja sitten se pää pitää kuitenkin ottaa sieltä puskasta pois. Voi kun onni kääntyis!

    VastaaPoista
  13. Älä välitä, täällä toinen shoppailija, jonka kassit pursuaa aina varsinkin silloin, kun ei pitäisi. Hyviä syitä shoppailuun löytyy aina, tuo sinunkin tilanteesi kyllä ihan vaatii sitä, joten anna mennä vaan :)
    Kauniit on sitä paitsi ostokset!

    VastaaPoista
  14. toivottavasti en saanu sun shoppailuhysteriaa eilen lietsottua ;-).
    Mimmoset mekot oot suunnitellu tytöille synttäreiksi? Ihan vaan aattelin, että kohta lienee ajankohtainen asia!


    Kiks

    VastaaPoista
  15. KIRSI - et saanut :) Tämän klikkasin ostoskoriin jo sunnuntaina kun ajeltiin Tahkolta kotiin... ja unohdin sulle tästä mainita. Synttärivaatetusta en ole ajatellut yhden ajatuksenkaan vertaa =O Jotenkin tuntuu ettei sillä enää ole niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Mitään uutta en osta, joku pusero ja hame -setti saa kelvata :)

    VastaaPoista
  16. Olen samaa mieltä kuin Stine, että kutsumus tulee kun sen aika on, sielun pohjasta...

    Meille on tulossa Nöpölle tuo rusettitakki vaaleanpunaisena=)

    VastaaPoista
  17. Marja,hyvänen aika! :-))


    Kiks

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Ja vielä mukavampaa kun jätit kommentin :)