perjantaina, joulukuuta 03, 2010

ylös ulos ja lenkille...



Noniin, nyt loppui poteminen meidän perheessä! Tai oikeastaan se loppui jo eilen
tyttöjen lähtiessä aamulla reippaasti eskariin ja minun suunnatessa töihin. Päätä mulla
tosin edelleen särkee (seitsemättä päivää putkeen..) ja poskionteloita jomottaa mutta ei
tuo tunnu potemalla parantuvan.. kai?

Niinpä annoin eilisiltana periksi ja vetäisin tuon uuden juoksutakkini ylleni, ja eikun lenkille!
Ja tekipä niin hyvää!! Tuntuu, että osa flunssastakin taisi jäädä lenkin varrelle.. Näköjään
talvellakin voi juosta, ja on itseasiassa tosi ihanaa juosta valkoisen lumen keskellä, tähtien
tuikkiessa taivaalla... samalla ihastellen (tai ihmetellen ;) ) talojen jouluvalaistuksia...
Eilen en tosin ihan onnistunut juoksemallakaan nollaamaan ajatuksiani - minulla taitaa
olla aikamoinen stressi muutamasta työasiasta, ja tarvittaisiin ilmeisesti vähintään
maraton jotta en ajattelisi yhtikäs mitään. Huoh!


Ajattelemisesta tuli mieleeni Pepin muutama ilta sitten tokaisema juttu... Tyttö totesi 
tarvitsevansa lisää muistitilaa - kuulemma aivot olivat niin täynnä ajatuksia, ettei
sinne mahtunut enää yhtään muistia. Niinpä :D Mulla on juuri tuollainen tunne nyt!



No, tänä iltana jälleen juoksemaan! Sitten sauna ja green apple light...
Ja ihanan pitkä viikonloppu!!
Huomenna onkin vuorossa Nellin tanssikoulun joulujuhlanäytös,
sinne siis suuntaame koko perheen voimin. Sitten jouluostoksille :)

Rennompaa perjantaita  teille muille!

7 kommenttia:

  1. Ihanaa että olette terveitä, tai ainakin terveempiä! :)

    Toivottavasti erittäin rentoa pitkää viikonloppua sinulle! <3

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että voitte jo paremmin. Ihanaa perjantaita ja pitkää viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. ihan mun näköinen juoksutakki! Mulla on tällä hetkellä musta ja kaipaisin uutta... Sitä saa kummasti potkua juoksuun, kun on uusia kamppeita, mitä vetästä päälle :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Oi, onpa kiva takki - mäkin haluan! Pitäis tosin ensin löytää jostain juoksuinnostus takaisin.

    VastaaPoista
  5. Mulle iski heti morkkis kun tänään on herkuteltu enkä menny lenkille vaikka piti. Seuraan huomenna esimerkkiäsi, mutta valitettavasti vanhoissa vetimissä!

    VastaaPoista
  6. Hei, hiphurraa!
    Meilläkin taitaa olla taudit selätetty.
    Voi kun asuttais teidän lähellä, niin saisit musta lenkkiseuraa:)

    Ja arvaas, nauratti tuo teidän neidin lausahdus.
    Meidän Topi tokaisi mulle tässä illalla, että 'alkaa jo nää ideat sun työpaikan suhteen loppumaan'. Lapset on niin ihania!

    VastaaPoista
  7. Anu - lasten suusta kuulee juu varsin usein osuvia totuuksia... ;) Eikä auta edes miettiä millaisia totuuksia (esim. perhe-elämästä) kuulevatkaan hoitotädit, opettajat yms. :))

    Terhi - takkikauppaan ja lenkille siis!

    Maria - mullakin yleensä mustaa yllä, kummasti piristi tämä takki :)

    Selma - heiii... mä vetäsin toissailtana miltei puoli kiloa (!!) pipareita joten morkkis se on täälläkin - lenkistäkin huolimatta..

    Niin ja takki siis on Björn Dählie -merkkinen. Hiihtotakki lienee mutta hyvin toimii talvijuoksussakin! Testasin eilen ja 15 km meni ihan huomaamatta :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Ja vielä mukavampaa kun jätit kommentin :)