juoksuaskelia lyhyen romaanin verran...

Noniin... tässä lupailemaani asiaa  juoksemisesta.

Tyttäreni kommentoi, ettei tätä kukaan jaksa lukea ;D

Tosin oikeasti minähän en tämän lajin asiantuntija ole, mahdollisimman kaukana siitä :)

Mutta muutama blogini lukija on kysellyt miten ihmeessä onnistuin vuodessa reenaamaan

täydestä nollasta maratonille...

Minähän siis olen pikkutytöstä pitäen inhonnut juoksemista - koulussa juuri ja juuri

jaksoin juosta 60 metriä mutta sitä pidemmällä matkalla alkoi aina heti pistää.

Joskus kymmenisen vuotta sitten käydessäni Painonvartijoissa, innostuin juoksemisesta

ensimmäisen kerran ever. Saihan siitä enemmän lisäpisteitä kuin mitä kävelystä ;)

Mutta silloin en vielä oppinut pitämään juoksemisesta, väkipakolla juoksin muutaman

lyhtytolpan välin...

Tämä nykyinen innostus lähti reteästä uhoamisesta ;) Mieheni nimittäin hurahti

maratoneihin jokunen vuosi sitten - ja silloin minä varsin reteästi menin

ilmoittamaan, että kyllä mäkin nyt yhden maratonin juoksen.. sanotaanko

vaikka vuonna 2010...! Ja kas, vuosi sitten keväällä hokasin, että mikäli aion

pitää lupauksestani kiinni, olisi ehkä syytä hankkia juoksulenkkarit ja alkaa

reenata ;D Ja siitä se sitten lähti...

Aloittelin melko lyhyillä lenkeillä - tosin mullahan oli sinänsä hyvä pohjakunto,

kiitos innokkaan jumppa- ja kuntosaliharrastukseni. Toki juokseminenkin tuntui

helpommalta kun en joutunut aloittamaan ihan rapakuntoisena. Mutta on juoksu

silti niin erilaista kuin vaikkapa jumppa missä jokaisen kappaleen välissä voit

hetken hengähtää ja juoda vettä. Miksei toki juostessakin voi välillä hengähtää,

mutta mulla on outo päähänpinttymä, että kun juostaan niin juostaan, ei pysähdellä :)

Kohtalaisen äkkiä huomasin jaksavani juosta viisi kilometriä... seitsemän kilometriä...

ja kummasti sitä saa aina lisäintoa kun huomaa jaksavansa enemmän kuin aiemmin!

Sitten löysin lempireittini (mistä nämä postauksen maisemakuvatkin ovat), ihana

hiekkatie maalaismaisemissa, peltojen keskellä... ja huomasin jaksavani juosta

koko tuon reitin, miltei 13 km. Ja tuohan nyt on jo tosi pitkä lenkki, ainakin mun

mittapuuni mukaan. Itse tykkään juosta jonkin tietyn lenkin, en samaa pururataa

eestaas, tai samaa reittiä ensin toiseen suuntaan ja sitten takaisin. Maiseman

pitää vaihtua koko ajan :)

Kun tuota lenkkiä jaksoin kipittää, tuli tunne, että voisihan sitä kokeilla

juosta puolimaratoninkin?! Minkä sitten juoksinkin viime syksynä Jyväskylässä,

hieman päälle kahteen tuntiin. Tuosta saavutuksesta olin tosi ylpeä. Reenasin

koko viime kesän tosi ahkerasti, niin lyhyempiä kympin lenkkejä kuin muutamia

pitkiä 20 km lenkkejä.. Kehittymisen kannaltahan on tärkeää, ettei aina juokse

samaa matkaa tai reittiä tai vauhtia. Välillä lyhyempi reitti nopeammalla temmolla,

välillä pidempi hitaammalla askeleella. jne. Ja ne lepopäivät! Niitä pitäisi

 muistaa pitää... ja ne juuri ovat mun kompastuskiveni sillä minähän en malttaisi

 levätä minään päivänä! Toinen kompastuskiveni on  venytteleminen

- sen suhteen olen aivan liian laiska. Niinikään olisi hyvä harrastaa myös jotain

muuta liikuntaa, juoksemisen vastapainoksi. Lihaskunnon ylläpitäminen on 

luonnollisesti myös tosi tärkeää!

Muutaman aloittelijan mokankin onnistuin tekemään... ensinnäkin ostin liian pienet

lenkkarit. Kun en vaan (blondi!) suostunut uskomaan kuinka isot juoksukenkien

pitää olla. Varpaat eivät saa ottaa kengänkärkiin kiinni - silloin kenkä on sopiva

kun varpaat eivät ota kiinni vaikka nouset kengillä varpaillesi. Eli about 1,5 cm

pitäisi jättää varpaille tilaa. Muutenkin kannattaa kyllä panostaa lenkkareihin,

ja käyttää urheiluliikkeiden asiantuntijoiden apua hyväkseen. JOS minä olisin

kuunnellut ja uskonut puheet kengän koosta, olisin välttynyt ainakin monelta

mustuneelta ja irronneelta varpaankynneltä - sekä todennäköisesti myös viime

talven vaivanneelta penikkataudilta. Liian pienet kengät ainakin omalta osaltaan

edesauttoivat pohkeitten menemistä jumiin (ja se venyttelyn vähyys...!), ja tuo

pohjejumitus kostautui sitten penikkatautina eli kipuna etusäärissä. Tuolloinhan

olisi toki pitänyt ymmärtää lepuuttaa jalkansa kerralla kuntoon mutta minäkö olisin

malttanut... ehei, kun en voinut juosta, kävin combatissa ym. jalkoja vaan lisää

rasittaneissa jumpissa. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut vain polkea

kuntopyörää ja tehdä salireeniä...

Mutta mullahan oli tähtäimessä se  maraton... ja kauhean stressin siitä

kyllä onnistuinkin itselleni kehittelemään - lähinnä juurikin jalkavaivojen vuoksi.

Mieheni oli laatinut mulle hienot lukujärjestykset ja excelfilet minkä mukaan

minun olisi pitänyt reenata... vuoroin kevyempiä, vuoroin rankempia reeniviikkoja,

rankempien aikana olisi kevään edetessä pitänyt pystyä juoksemaan monta pitkää

(20-30 km) lenkkiä.. mutta mulla juoksukilometrit jäivät alle puoleen suunnitellusta.

Ja koska en juurikaan pystynyt pitkiä lenkkejä juoksemaan, jäi myös nesteytyksen

ja tankkauksen (tosi tärkeä tekijä pitkillä lenkeillä ja maratonilla!) reenaaminen ja

testaaminen melko vähiin. Minä olen tosi huono juomaan (hyvä kun lasillisen vettä

muistan päivän aikana juoda...) joten mulle tuo nesteytyspuoli oli sitten maratonillakin

se ongelmallisin... samoin jäi testaamatta energiageelit ja -patukat.

JOS nyt lähtisin reenaamaan maratonille alusta alkaen uudelleen, harkitsisin ehkä jonkun

urheiluseuran tai kuntosalin järjestämää  maratonkoulua - kallista lystiähän

nuo juoksukoulut ovat, mutta paljon kehujakin olen niistä kuullut! Tosin myös jokusen

negatiivisen palautteen... Mutta siellä oppisi varmasti kiinnittämään huomiota juuri

tuohon oikeanlaiseen tankkaamiseen ja energiansaantiin. Sekä oikeanlaiseen askellukseen

ja juoksutekniikkaan. Mutta toisaalta - mulla nyt on moninkertainen maratoonari

kotona neuvomassa ;)

Mutta sen kyllä opin, ettei maratonille lähdetä ihan tuosta, yhtään reenaamatta.

On se sen verran kova urakka, pitkä matka ja hullun hommaa :)) Toki jos olet

tosi hyväkuntoinen ja juossut koko ikäsi niin mikäs siinä - mutta kyllä moinen

ainakin minulta reenaamista vaatii. Siksi olinkin tosi tosi yllättynyt, että urakasta

kuitenkin maaliin saakka kunnialla selvisin, niinkin vähäisillä reenikilometreillä.

Mutta pohjakunto meinasi paljon - ja periksiantamattomuus :) Toki rajansa silläkin,

eihän tarkoitus ole kuitenkaan tuupertua radalle tai rikkoa paikkojaan.

Niin eikä tarkoitus toki ole menettää juoksemisesta sitä tärkeintä, iloa.

Sillä sen löysin ensimmäistä kertaa viime kesänä, ja varmaan siksi jäinkin koukkuun...

Kuinka ihanaa onkaan vetäistä lenkkarit jalkaan ja vaan lähteä lenkille!

Joko yksin omaan tahtiinsa (kuten minä tykkään juosta) tai yhdessä jonkun kanssa.

Joko linnunlaulua kuunnellen tai musiikit korvilla kuten mulla on tapana - mulla

osa juoksemisen ilosta ja hyvästä fiiliksestä tulee nimittäin ehdottomasti hyvän

musiikin kautta. Askel suorastaan lentää hyvien kappaleiden tahdissa :)

Tässä suosikkini tällä hetkellä...

Ja kuinka helppo laji juoksu onkaan - kuteet niskaan ja menoksi, suoraan 

kotiovelta, tai missä vaan reissun päällä. Jumpalla / kuntosalilla kun aina

kuluu miltei auttamatta vähintään se tunti, parikin - juostessa tunnissa ehtii

jo pitkälle ja takaisin :) Ja parastahan on se lenkin jälkeinen euforinen olotila.

Maratonilla huomasi hyvin, että juoksemista voi harrastaa ihan kuka vaan,

ikään tai kokoon katsomatta. Tyyli on vapaa, samoin askelen pituus ja juoksunopeus :)

eikun lenkille,