42 kilometriä ja risat

Kotiin palattu.

Takana aivan huippu reissu Tukholmaan.

Ja ne 42.195 metriä - 42 km ja risat.

Mun once in a lifetime -maraton.

Tai tarkemmin ajatellen mun once in a lifetime -ensimmäinen maratonini :)

Sillä koukkuun jäin... ensi vuonna on pakko päästä uudelleen!

Ihan hullun hommaahan moisen matkan juokseminen on - eikä sitä

näköjään edes ymmärrä ennenkuin tuon matkan itse juoksee.

Kilometri kilometriltä arvostukseni maratonareita kohtaan vaan kasvoi...

Tukholman maraton kokemuksena kaikkineen oli kyllä ihan mieletön!

Matkasimme sinne Helsingistä Silja Serenadella - Suomen Matkatoimisto

varaa vuosittain koko laivan maratonareille kannustusjoukkoineen.

Harvemmin näkee laivalla yhtä terveen oloista ja urheilullista porukkaa,

ja harvemmin menomatkalla porukka käy nukkumaan siinä kymmenen maissa ;)

Laivalta maratonalueelle oli puolentoista kilsan kävely - minä harvinaista

kyllä taisin kävellä ihan hiljaa, olin niiiiin jännittynyt etten saanut järkevää

sanaa suustani :) Jännitys lieni huipussaan lähtöalueen karsinassa starttia

odotellessa - tosin maratonille osallistuneen Alexander Stubbin haastattelu

hieman lievitti jännitystä... on siinä meillä urheilullinen ulkoministeri!

Sitten sitä lähdettiin matkaan, muiden 15.000 juoksijan joukossa.

Maltoin lähteä rauhallisesti liikkeelle, ja katselin jopa maisemia matkan

varrella - reitti Tukholmassa on kyllä tosi kaunis! Keli oli aivan loistava

juoksemiseen, aurinkoista ja lämmintä parisenkymmentä astetta.

Ihmisiä oli reitin varrella tosi paljon kannustamassa - ja kummasti sitä

sai lisäenergiaa jokaisesta  Suomen lipusta  ja kannustavasta huudosta.

Eka puolikas (21 km) sujui tosi kivuttomasti, jalat toimi loistavasti ja

nesteytyskin pelasi suht hyvin. 21-30 km tuntuikin sitten jo hieman

raskaammalta matkalta - jokainen kilometri tuntui tooosi pitkältä,

eikä asiaa auttanut lisääntyvä huonon olon tunne - nesteytys ei siis 

enää niin hyvin toiminutkaan... 35 kilometriin saakka olin silti hyvässä

vauhdissa - mutta sitten viimeisillä kilometreillä iski tosi huono olo,

ja loppu olikin sitten aikamoista taivallusta yökötystä vastaan taistellen.

Stadionille saapuessa sain tosin lisää virtaa kun minut ihan vallan

kuulutettiin maaliin saapuvaksi - niin paljon että ohitin loppusuoralla

muutaman kanssajuoksijan :D

Minä siis selvisin maaliin.

Minä, joka vielä toissakeväänä inhosin juoksemista.

Minä, joka ostin elämäni ensimmäiset juoksulenkkarit vasta vuosi sitten.

Summa summarum - huippu kokemus! Ja ensijärkytyksestä toivuttua

tuli heti tunne, että  tämä pitää kokea ehdottomasti toistekin!

Eli eikun varaamaan paikat ensi vuoden reissulle. Jotenkin tuo on ihan loistava

kokonaisuutena - laivalla kokee olevansa yhtä suurta maratonperhettä, ja

fiilis itse tapahtumassa oli tosi hieno. Paluumatkalla olikin sitten hauska

katsella enemmän tai vähemmän vaappuvia kävelytyylejä... kieltämättä

omatkin reidet on nyt kohtalaisen jumissa :D

nimim. takaperin portaita alas...

vieläkin ihan fiiliksissä, mä voisin puhua maratonista monta tuntia :))