keskiviikkona, marraskuuta 23, 2011

{ perjantain inspiskuvat... }

kk

... jo keskiviikkona - en malttanut odottaa perjantaihin saakka :)

Blogikierroksella törmäsin Philian blogissa tähän tanskalaiseen jouluiseksi somistettuun
kotiin - rakkautta ensisilmäyksellä erityisesti ihastuin näihin kolmeen ylimpään kuvaan.
Ylimmäisen kuvaan sohvaan ja noihin tyynyihin erityisesti. Toisen kuvan tunnelmaan ja
lattiaan. Keittiön valoisuuteen, lattiaan, verhoon, kelloon, kaikkeen...




 

Photos from Bo Bedre.

Kiva huokailla kauniiden kuvien äärellä kun omassa kodissa vallitsee taas k a a o s... ei siis voi 
kuvitellakaan laittavansa joulua, tai ylipäätään edes järjestävänsä paikkoja. Lattiat imuroin
ja pesin, siinä kaikki... Remppamiehet ovat nyt pari päivää puurtaneet kodinhoitohuoneen,
kylpyhuoneen ja saunan kimpussa - niissä tiloissa näyttää kohtalaisen kaljulta tällä hetkellä :)
Huomenna joutuvat (damndamndamn) fiksaamaan koko keittiön uudelleen sillä kulmaan
tullut kivitaso ei matchaa muiden kanssa, siis reunat eri kohdilla. Harmittaa julmetusti, sekä
omasta että remppamiestenkin vuoksi. Mutta pakkohan moinen on fiksata, muuten se takuulla
ärsyttäisi monta vuotta...

... että näin meillä. Pakko lähteä tuonne vesisateeseen juoksemaan, sen verran on pölyinen olo.

keskiviikkoterkuin,

18 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Meille ei ikinä tule noin siistiä :D Mutta ihan mieletön fiilis noissa. Kuin olisi mustavalkoisessa kuvassa!!

    Hei, teidän keittiö näyttää upealta! Minä epätoivoilen täällä omani kanssa. Kyselin jo ties mitä kaikenmaailman maalaamoista. Joku ehdotti kalvopinnotteita. Siis EI. Puuovet! Minä niihin mitään kalvoja tahdo. *epätoivo*

    VastaaPoista
  2. Voi että mitä ihania kuvia taas! Ja voi että sentään keittiön tason kanssa! Harmittaa varmasti, mutta vielä enemmän harmittaisi, jos jäisi rempalleen.. Täällä on niin pimeää ja märkää, ettei ikinä uskoisi olevan jo marraskuun lopussa, huoh. Luitko mun blogista, että löysin täydellisen tähden, mutta on niin iso, ettei sovi meille - olisi täydellinen teidän olohuoneeseen! Ja hei, miten niin perjantain inspiskuvat, nythän on keskiviikko :)

    VastaaPoista
  3. RILLA - joo, ei tuu meillekään noin siistiä. Ei tällä tavaramäärällä. Eikä muutenkaan. Ja kiitos vaan, ihan alan olla tyytyväinen keittiöön.. tai olin kunnes töistä kotiuduttuani hokasin ettei tasot oikein matchaa. Damn. Ja hei, mehän sanottiin byebye meidän tammipuisille kaapistoille (ihan hullua sinänsä! Mutta mikseivät olleet meidän maun mukaiset...), tilalle tuli jotain muuta. Tosin tuo on maalattu, ei kalvopinnoite.

    TERHI - no enhän mä moista ole huomannut lukea. Siis millainen tähti?! Mistä? Tosin mäkin kattelin isoja tähtiä Kodin Ykkösessä yms. mutta on ne liian isoja meillekin... kun ikkunat ei ole niin leveät. On vaan monta kapeahkoa ikkunaa... mäkin löysin täydellinen tähden - Tirlittanin blogin bannerista. Huoh. Ja joo, perjantain kuvat jo keskiviikkona kun en malttanut odottaa perjantaihin saakka :)

    VastaaPoista
  4. Wau, upeita kuvia!! Nyt pitäisi vain jostain saada energiaa laittaa omaa kotia joulukuntoon :)

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia. Nuo havukranssit näyttävät arvokkailta koristeilta. Olisikohan sellaisia vaikea väsätä itse. Ei kyllä noin siistejä tulisi;)

    VastaaPoista
  6. Tosi ihana joulukoti! Vaaleaa, valosaa, avaraa ja kivasti tummaa, luonnonsävyjä ja luontoa mukana :) Tämä oli ihan sama kommentti ko laitoin tuonne toisseen blogiin missä oli samat kuvat :)

    Voi kökkö sen tason takia mutta onneksi huomasit nyt niin saa nopiaa korjattua :)

    Teän keittiö tullee olemaan aivan ihana valamiinaki ko nytki näyttää hyvältä! Valakonen, tyylikäs, upea! Hilijaa hyvä tullee :) ja tykkään teän olohuoneestaki, vaikka haluakki hirret vaaleammaksi niin mie voin jo kuvitella ne vaaleina ja onki ihana olohuone :) On jo nytki ei sen puoleen :) Oishan se mukava jos pystyis tekkeen kaiken valamiiksi just-nyt-heti :D Mieki haaveilen tuosta mahollisuuesta :D

    Nyt mie alan katteleen muitaki kuvia teän kodista :)

    VastaaPoista
  7. Ettei tiedätkö olis sama tähti se, jota tarkoitan. Näyttää ainakin ihan samanlaiselta. Iso 118cm, valkoinen ja ihana. Etolasta alle 30€. Ja eihän se monta kapeaa ikkunaa haittaa, kun ovat korkeat ja yhteisleveys kuitenkin suuri. Pääasia, että tähti näyttäis sisällä hyvältä?

    VastaaPoista
  8. Tuo ensimmäinen on todella upea, tuollaista voisin haluta omaankin kotiin joskus :)

    VastaaPoista
  9. Voi tätä sielujen sympatiaa ja telepatiaa :) Muhun uppos tuossa asunnossa kyllä kaikki, mutta makkarissa oli joku joka mua häiristi; ehkä se oli se, että tuo sängynpääty oli mun mieleen vähän liian korkea. Olis saanut loppua tuohon ikkunalaudan alle :) Muuten niin i-h-a-n-a. Mitenkähän siitä sais omasta kodistaan tuon näköisen? Pian nähdään, tytsytkin odottelee jo innolla leikkikavereita! :)

    VastaaPoista
  10. Oi.. ♥ ihania kuvia!
    Tsemppiä remonttiin :)

    VastaaPoista
  11. Vau! Todella tyylikkäitä kuvia. Meillä oli kovasti suunnitelmissa tämän uuden talon kohdalla, että sisustus olisi hyvin vaaleaa maustettuna harmaalla ja ripauksella mustaa. Juuri kuten näissä kuvissa. Vaan toisin kävi ja väritys on jotenkin hiipinyt vähän turhan tummaksi. Täytynee tehdä asialle jotain ja napata näistä ideoita mukaan.

    VastaaPoista
  12. Juu-u, tiedän tunteen. Vaikka en ole millään muotoa edes jouluihminen, niin nyt jotenkin kaipaa sitä joulun laittamista, kun tietää, että se ei tule onnistumaan =)

    Ihania kuvia!

    VastaaPoista
  13. Ihania inspiskuvia ja niin ihana tuo teidän uusi keittiö. Valtava muutos suorastaan. En kyllä malta odottaa kuvia valmiista!

    Remppa-aiheinen kysymys olis sulle... Eikös teillä ollut vanha parketti lattiassa? Purkaatteko sen vai laitatteko laminaattia sen päälle? Miksi päädyitte laminaattiin? Miksi ette hioneet vanhaa parkettia? Meillä on tuo lattian laitto pian ajankohtainen ja siksi vaan kyselen mielipiteitä... Hankalaa tietää mitä tehdä, pitääkö parketti vai ottaa laminaatti, sävyistä nyt puhumattakaan!!

    Mukavaa viikonlopun alkua, Marja!!

    VastaaPoista
  14. MIALLE pikainen vastaus etten unohda :) Puretaan vanha parketti pois. Ihan siitäkin syystä, että lattialämmitystä pitänee hieman fiksailla eli lattia purettais anyway. Meillä on kolmisauvainen pyökkiparketti eli varmaan about ainoa parketti mistä en tykkää yhtään (olen kyllästynyt vuosien saatossa) eli eipä siihen hiominen auttais ;) Parketti meidän piti alunperin valita mutta ei vaan löydetty sopivaa, sopuhintaan. 100 eurolla neliö alkaisi löytyä hienoja mutta hinta menee yli meidän budjetin. Laminaateista mies ei tykkää yhtään - kaikki mahdolliset mun ehdottamat tyrmäsi (liian muovinen, liian epäluonnollinen, liian kiiltävä, liian sitä ja tätä) kunnes löytyi tuo mihin päädyttiin. Siitä tykätään molemmat tosi paljon. On aivan mattapintainen, ei tunnu yhtään laminaatilta. Näyttää luonnossa rauhallisemmalta kuin kuvissa (missä eri sävyt jotenkin korostuvat)... Mutta kieltämättä me silti vielä jäätiin miettimään laitettaisiinko olkkariin joku vastaava parketti...

    Kivaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  15. Ihanat kuvat! Ottaisin heti ton keittion.
    CalGirl

    VastaaPoista
  16. Me ei olla kyselty asiaa mistään v i e l ä, mutta oon kuullut että sen parketin vois sävyttää haluamakseen hiomisen jälkeen. Meillä kanssa 3-sauvainen tammiparketti, jota i n h o a n yli kaiken... Ajattelin et jos sen vois sävyttää jollakin ice white- sävyllä! Onks kellään kokemuksia?

    VastaaPoista
  17. Kiitos kuvista! Eka on kertakaikkisen mahtava! Luv it!

    VastaaPoista
  18. Ihania kuvia! Tykkään kovasti tuosta siisteydestä ja fiiliksestä näissä.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Ja vielä mukavampaa kun jätit kommentin :)