Jälleen yksi maratonreissu takana - tällä kertaa siis Helsingissä.
Tytötkin pääsivät mukaan juoksutunnelmaan osallistuessaan lasten minimaratonille (klik).
Juoksijoita lasten tapahtumassa oli käsittääkseni about tuhat ja eläintarhan kentällä riittikin siis
vilinää ja vilskettä - ja keltapaitaisia "murjottaminen kielletty" maratoonareita.
Aivan loistava teksti tuossa paidassa - lienee pakko ottaa päivittäiseen käyttöön... ;)
Tytöt eivät liiemmin ole urheilua harrastaneet mutta ainakin Nelli taisi saada jonkin-
asteisen kipinän - niin innoissaan oli stadikalla maaliin tultuaan, mitali kaulassa :) Ja
myöhemmin katsellessamme samaisella stadionilla Helsinki City Marathonin
maaliin juoksijoita, oli tyttö sitä mieltä, että voittaisi maalisuoralla jokaikisen... ;)
Itseluottamus siis ainakin kohdallaan...
Voi kuinka teki mieli itsekin radalle maratonia seuratessa ja miestä kannustaessa!
Ihme kipinän sitä meikäläinenkin tuohon hulluun touhuun on saanut - vaikka en olisi
ikimaailmassa itsestäni moista uskonut. Miehelle tämä oli seitsemäs maratoni ja jälleen
kunnialla maaliin saakka juostuna. Aika 3.31 ja sekunnit päälle, aika kovaa vauhtia siis.
Suhteutettuna juoksijoitten määräänkin - mies oli maalissa alle 400. juoksija, kun
kaikenkaikkiaan maaliin selvinneitä oli 4344...
Vaan aivan sama millä tyylillä ja monentenako maalissa,
hattua nostan edelleen jokaikiselle maratoonarille!
hattua nostan edelleen jokaikiselle maratoonarille!
Eniten tosin täytyy nostaa hattua naisten Suomen mestarille, Leena Puotiniemelle (klik).
On siinä aivan uskomaton juoksija! Leena oli lauantaina 11. juoksijana maalissa, huikealla
ajalla 2.38.04 - tuolla ajalla hän alitti Lontoon olympialaisiin oikeuttavan ajan. Aivan
uskomaton juoksija siinäkin mielessä, että hän on aloittanut ammattimaisen harjoittelun
vasta kolmisen vuotta sitten, päälle 3-kymppisenä, puoli vuotta lapsen saamisen jälkeen.
Selkeä luonnonlahjakkuus - vaikka itse reenaisi koko elämänsä, ei ikimaailmassa kykenisi
lähellekään vastaavaan suoritukseen. Ajatelkaa, kilometrivauhti Leenalla siis reilusti alle
neljän minuutin, parhaimmillaan 3.40 luokkaa. Itse en jaksaisi juosta tuolla vauhdilla edes
sitä kilometriä, saati maratonia :D Ei siis voi kuin ihailla...
Sunnuntaina käytiin reissun päätteeksi Lintsillä. Kunpa joku olisi kertonut,
että tuossa Vonkaputouksessa kastuu aivan läpimäräksi... ;D
... mutta nyt pitää kuulemma päästää herra maratoonari koneelle, heippa!
Tää lähtee juoksulenkille (edelleen vaivaavia poskionteloitaan uhmaten),
.JPG)
Hyväö tytöt ja iskä!! :-D
VastaaPoistaMinäkin mietin aikaisemmin tuota minimaratonia meidän tytölle, mutta pääsi unohtumaan.
Teidän iskä on myöskin juossut hyvää vauhtia, hieno homma! Ja Leena Puotiniemestä luin viikonloppuna lehdestä ja hämmästelin huikeaa tarinaansa! Upeaa, että nyt Leena näytti kaikille "närhenmunat" eikä nyt jäänyt parista minuutista kiinni kuten siinä Daegun tapauksessa.
Malttia Marja, älä vaan lähde puolikuntoisena riuhtomaan!
Kuule Marja, kyllä eilen juoksulenkillä ihmettelin ajatuksissani sinua!!! Kuinka ihmeessä jaksat vetää tuollaisia maratoonimatkoja??? Mulla on pisin lenkki ollut 6 kilsaa, ja en millään usko jaksavani juosta 10 kilometriä pidemmäksi. Ihailtavaa, todella ihailtavaa sinulta!!!
VastaaPoistaHyvässä kunnossa olet :)
Itse juoksin samassa ajassa puolikkaan missä Leena maratonin. Ja en olis jaksanut enää metriäkään. Ihan mieletön juoksija!!!
VastaaPoistaMini maraton oli varmasti kiva tapahtuma!
JASSU - oli kyllä oikein kiva tuo minimaraton. Sinne kuule treffit ensi vuonna?! :) Ja on siinä tosiaan lahjakas nainen, siis Leena Puotiniemi. Harmi ettei itsellä ole puoliakaan noista lahjoista.. on ainoastaan sinnikkyyttä :) Ja juu, en lähtenyt eilen juoksemaan, meninkin salille - ja hyvä niin sillä aika huonoksi on kunto päässyt potemisen aikana :( Aattele, tää on jo neljäs viikko tässä samassa taudissa.. huoh!
VastaaPoistaHELENA - hih, hassua että mietit minua lenkillä :) Mutta siis sanotaanko, että sinnikkyydellä ja periksiantamattomuudella olen tainnut juosta molemmista maratoneista ainakin puolet matkasta! Kyllä se ihan tuskaa on - mutta kummasti sitä silti jaksaa vaikka kokoajan tekisi mieli keskeyttää.. Kyllä sinäkin kuule pian huomaat juoksevasi sen kymmenen kilometriä! Tosin eihän sillä ole väliä kuinka pitkiä matkoja juoksee - pääasia, että liikkuu ja kuntoilee ja saa hyvän olon sekä mielen! Eikä multakaan kyllä nyt irtoaisi viittä kilsaa pidempää lenkkiä, niin on poteminen vienyt mehut :(
ANNE - no niinpä! Mä juoksen tuossa ajassa jonkun 25 km... eli on Leenan (ja muidenkin huippujen) vauhti ihan uskomatonta. Ja mä vielä ymmärrän, että tuollaista vauhtia pystyisi juoksemaan vaikka kympin lenkin mutta että 42 km... huhhei! :)