tiistaina, syyskuuta 21, 2010

kuumetta ja sokerihumalaa...


Otsikossa tulikin jo tämän illan kuulumiset... Peppi jo viime yönä
kuulosti melko tukkoiselta ja niin vaan kuume nousi eskaripäivän aikana =/
Osasin kyllä jo moista aavistellakin ja lähdin töistä jo aiemmin tyttöjä hakemaan.
Sitten käytiin pikapikaa vuokraamassa Makuunista muutama elokuva ja pitihän
sitä nyt jokaiselle perheen naiselle oma irtokarkkipussikin ostaa... 

... olisi tosin pitänyt jättää omani 
ostamatta sillä heti tuli huono olo, yöks.

Tytötkin taisivat aikas monta karkkia napsia katsellessaan  Myrsky-elokuvaa.
Aivan ihana elokuva (ikäsuositus 7v), meidän tyttöjen lemppareita. Takakansi kertoo:

"Myrskyn tarina alkaa vuonna 1989 kun Berliinin muuri murtuu. Suomalainen
perheenisä kohtaa Itä- Berliinissä torilla koiranpennun. Pentu ollaan aikeissa lopettaa.
Isä päättää pelastaa koiran ja kuljettaa sen Suomeen.

Marjamäen perheen äiti ja tyttäret, Muru 7v ja Minttu 13v ihmettelevät outoa karvapalloa.
Kukaan ei tiedä koirasta mitään, edes sen rotua. Murun rakastavassa hoivassa Myrsky
kasvaa ilman sääntöjä ja rajoja. Hellyttävästä karvapallosta kasvaa kuin huomaamatta
valtava lihaskimppu.

Mitkään aidat, köydet tai kahleet eivät pidättele väkivahvaa koirtaa, kun se alkaa
huolehtia Marjamäen perheestä ja erityisesti pikku Murusta. Sen saavat kokea
Mintun poikaystävä, naapurit, koulun rehtori, poliisi, karhu sekä koko panssariprikaati.
Paljon ehtii tapahtua ennenkuin perheelle selviää salaperäisen lemmikin arvoitus..."

Nyt ajattelin hetken järjestellä tyttöjen huonetta, ja kuviakin voisin ottaa, tosin 
uudesta kaapista puuttuu vielä ovet - ja kotoa mies, joka ne asentaisi paikoilleen :)
Yleensähän kuvio menee muutenkin juuri näin - mies maailmalla työreissussa ja tytöt
kipeinä. Muutenhan me kyllä pärjätään, ainoastaan sisäinen liikunta-addiktini on
tuskissaan kun ei pääse kotoa edes juoksulenkille...


  

 

... mutta nautitaan siis irrareista, kynttilöistä ja taidanpa harmaan sadepäivän
piristykseksi vihdoinkin virittää ne kaipaamani tulet takkaan. Ja huomisaamuna sama 
kuvio - kotipäivissä on parasta aamulla  takassa palava tuli...

Edit. noissa karkkikuvissa näkyy hyvin tyttärien erilaisuus myös mitä tulee
karamelleihin - Peppi tykkää mistä vaan, erityisesti hedelmäkarkeista (ja toki 
myös suklaasta), Nellille kelpaa oikeastaan vain suklaa ja suklaata sisältävät karkit :)


näissä tunnelmissa,

10 kommenttia:

  1. Mullakin namellin napit tässä edessäni :)

    Voimia äidille ja paranemista pikkuiselle! :)

    VastaaPoista
  2. Meilläkin on Peppi niminen eskarilainen:)

    VastaaPoista
  3. Voih ihanaa (ei siis kipeys tietenkään) ja niin samaa mieltä takkatulesta...mulla on huomenna vapaapäivä ja avasin juuri viinipullon sen kunniaksi ja takat on tulissaan :) suklaatakin löytyy!

    VastaaPoista
  4. Paranemisia teille ja nams, maistuis karkit mullekin :) Meillä on kans aivan varma juttu, että kun mies lähtee työreissuun niin tytsyt on kipeinä. Ja yleensä mullakin on just silloin töissä niin kiire, että hyvä kun pystyy tyttöjä kotona hoitamaan.

    Vitsit, pitäsköhän lenkkeillä Makuuniin....:)
    Voimia!

    VastaaPoista
  5. Oi nam! Ihana sairastupa teillä!

    Meillä on vielä kokonaan "korkkaamatta" uuden kodin takka. Minä kyllä haluaisin jo tunnelmapesällisen laittaa, mutta kuumakalle mies pelkää varaavan takan muuttavan kämpän liian kuumaksi ja kieltäytyy - mikä avuksi! :-D

    Ja ei - Ei ole Pompin tilausta näkynyt meilläkään. Ei todellakaan sen ison toimitusmaksun arvoista toimintaa. Laskeskelin, että mulla alkaa olla (huomenna?) täynnä se 15 työpäivää (lupasivat 10-15) ja kohta lähtee ukaasia sinne! Murr!

    VastaaPoista
  6. Kylläpäs on herkut siellä! Sanoo hän, joka vetää Kantolan Ballerina-keksejä putkessa täällä ;) Kamalaa tämmönen iltanapostelu, teillä on sentään hyvä syy!

    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  7. Uuuu, ihania karkkeja, vesi kielelle tuli ;) Pikaista paranemista tytöille ja mukavaa kotipäivää huomiselle. Ja laitahan tosiaan kuvia sit uudesta hyllystä, mielenkiinnolla odotan!

    VastaaPoista
  8. Paranemisia sinne. Pitäis varmaan meidänkin vuokrata tuo Myrsky-elokuva, veikkaan että meidänkin isommat muksut tykkäisi. Ja ai että rupesi tekemään mieli irtokarkkeja, nam!

    VastaaPoista
  9. Hyvä tapa sairastella. Meillä tehdään samoin.
    Tosin mies toi suolaista sairastavalle Panttonille; lihapiirakan ja sipsejä, sekä kokista. Siinä pienen miehen suurimmat herkut. Söikin hyvällä ruokahalulla vaikka on kova kuume.
    Mä kanssa kaipaan nameja kun olen kipeä. Nyt jätin väliin kun just menin päivää ennen sairastumista vannomaan etten ostele nameja viikolla. Pidin pääni. =)
    VOimia sairasteluun!!!!

    VastaaPoista
  10. Mikähän siinä tosiaan onkin, että mies on reissussa juuri silloin kun lapsi on kipeä..? Ovatko kenties yhdessä sopineet..? ;)

    Pikaista paranemista teille sinne! <3 Kovin herkullisilta kyllä näyttävät lääkkeet.. ;)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Ja vielä mukavampaa kun jätit kommentin :)