torstaina, helmikuuta 09, 2012

| tikku jalkapohjassa

.
Piti kirjoittaa tämä jo eilisiltana mutta en kyyneliltäni kyennyt. Eksyin nimittäin eilen
illalla kyseiseen Enkeli-Elisan blogiin. Todella koskettavaa blogia kirjoittavat vuosi sitten
itsemurhan tehneen, koulukiusaamisen uhriksi joutuneen tytön vanhemmat. Minä luin ja
itkin, itkin ja luin, ja lopuksi vaan itkin. Kuinka julma voikaan lasten maailma olla, kuinka
pahasti koululainen voikaan toista koululaista kiusata. Ajatus blogin taustalla on auttaa
muita koulukiusattuja, "punoa yhdessä verkko, jonka läpi yksinään enkeli ei enää putoa".

Omakin arvojärjestys meni taas hetkeksi uusiksi - tärkeältä ei eilisillan jälkeen ole tuntunut
olohuoneen verhovalinnat, toimimaton digiboksi tai rypyt silmäkulmissa... sen sijaan taisin
olla pitkästä aikaa aamulla se maailman ihanin äiti - en hoputtanut, en karjunut, en itsekään
pitänyt kiirettä, olin läsnä. Vaivihkaa oli pakko kysellä tytöiltä ovatko huomanneet ketään
kiusattavan koulussa...


... eivät kuulemma olleet. Pitää muistaa kysyä seuraavanakin päivänä!

25 kommenttia:

  1. Uskallankohan mä edes mennä katsomaan mainitsemaasi blogia.. Toisaalta siitä kyllä jo luin. Tuo kiusaaminen saattaa tapahtua niin vaivihkaa, ettei sitä huomaa kukaan. Lapsi ei puhu, ei kerro vaikka kysyttäisi. Itse pelkään kovastikin, että omia lapsia aletaan kiusata ja olen etenkin esikoiselta useasti asiasta kysellyt. Ja jossain määrin lopulta saanut vastauksiakin. Sitä niin toivoisi ihan jokaiselle lapselle iloisen ja onnellisen lapsuuden, ystäviä ja kaikkea hyvää. En mä edes osaa kirjoittaa nyt asiasta mitään järkevää. Käyn kurkkaamassa blogia. Itku silmässä jo valmiiksi.

    VastaaPoista
  2. Eksyin samalle sivulle eilen... Niin koskettava juttu. Myös tämä sinun tekstisi sai silmänurkkaani kyyneleen... Tärkeintä on tosiaan muista olla läsnä ja kuunnella.

    VastaaPoista
  3. Saman blogin äärellä olen kyynelehtinyt useamman kerran :( Kirsi

    VastaaPoista
  4. Mikään ei ole raastavampaa kuin lasten kärsimys...

    VastaaPoista
  5. Sen lisäksi, että muistaa kysyä sen että ei kai ketään omaa tai ystävää kiusata on hyvä välillä muistaa myös kysyä, että ethän vaan kiusaa.
    Omasta lähipiiristä löytyy monta koulukiusaamisen uhria. On niin tuskallisen totta, että lapset on uskomattoman, käsittämättömän ja ajattelemattoman raakoja toisilleen.

    Meillä kin se lähti ihan pienistä "Älä leiki ton kaa" jutuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on myös totta, samaa mietin! Siis että voihan oma lapsi kuulua kiusaajienkin puolelle. Edes tajuamattaan koko asiaa.

      Poista
  6. Täällä kanssa itketty ja luettu.

    VastaaPoista
  7. Surullista on koulukiusaaminen. Todella ikävää. Siihen puuttuminen pitäisi olla jotenkin tehokkaampaa ja niksejä sen ennaltaehkäisyyn pitäisi löytää. Kovasti ihmettelin myös vasta tullutta tutkimusta, jossa kerrottiin suomalaisten olevan kärkimaita myös työpaikkakiusaamisessa. Että osaa ne aikuisetkin. En voi ymmärtää!

    VastaaPoista
  8. Itse koulukiusattuna muistan äitini taistelun opettajia ja kiusaajia vastaan. Olen myös lukenut tuota blogia ja jutellut menneistä ajoista vanhempieni kanssa.
    Kun sielu menee pirstaleiksi on sitä vaikea saada ehyeksi -- lapsiani vahvistan joka päivä uskomaan itseensä.
    Terkkuja, Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin yritän muistaa vahvistaa omia lapsiani! Itselläni on maailman huonoin itsetunto ja toivon sydämeni pohjasta, että tyttärilläni olisi paljon parempi!

      Poista
  9. Mä löysin kyseisen blogin myös vasta eilen ensimmäistä kertaa.. :'( Ihan kamala tarina! En kyennyt kerralla kovin paljoa edes lukemaan. Miten kamala kohtalo tuolla tytöllä, mutta ajattelin myös vanhempia: en pysty kuvittelemaan sitä avuttomuutta ja tuskaa, jonka ovat joutuneet kohtaamaan. Ei vaan pysty ymmärtämään. Täytyy vaan koettaa tehdä parhaansa kasvattajana ja toivoa, että muut tekevät samoin. <3

    VastaaPoista
  10. Pakko mennä katsomaan nuo sivut!
    Meillähän Essi on ollut (jo ala-asteelta) ja on edelleen koulukiusattu :( Kiusaaminen menee kuin vuoristorata, ja hulluinta on, että samat tytöt on "puhuttelun" jälkeen Essin "parhaita" kavereita! He eivät edes tajua, mitä tekevät!!!
    Onneksi Essistä näkee heti, jos jotain on vialla -saan puuttua kiusaaminseen heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halaus sinne <3 Se on hyvä, että teillä tytöstä näkee milloin on joku vialla - toisin kuin kyseisen blogin Elisasta.

      Poista
  11. Oi ei, tosi koskettavaa. Mä en luultavasti pysty menemään ko. blogiin ollenkaan. :/ Lapset ne on niin suoria toisilleen, ihan pikkulapsetkin, että välistä ihan kamala kuunnella vierestä. Vaikka ihan sovussa siis leikittäisiinkin.. Saatika nää koulukiusaamisjutut. Kunpa se saataisiin kitkettyä pois kouluista!!!

    Viikonloppua kuitenkin ja muistetaan olla läsnä :)

    VastaaPoista
  12. Itkettää... Todella surullista luettavaa. Julma on lasten maailma.

    Pidetään huolta pienistä ja isoistakin! ♥

    VastaaPoista
  13. Surullista! Vaikka aiheesta niin paljon nykyään puhutaan, tuollainen jatkuu yhä. Minusta koulukiusaaminen on terminä liian mieto, pitäisi puhua kouluväkivallasta. Kunpa kaikki aikuiset, minäkin, osaisimme puuttua tilanteisiin heti. Juttelen tänään aiheesta koululaisten kanssa kun tulevat kotiin.

    VastaaPoista
  14. Luin tätä postaustasi jo eilen, mutta jäin sanattomaksi, surulliseksi.
    Eilen myöhään luin sitten tuosta Enkeli-Elisasta ja edelleenkään ei mitkään sanat pysty pukemaan ajatuksia lauseiksi.
    Aamulla juteltiin tuon meidän vanhimman lapsen kanssa kiusaamisesta ja poikani sanoi, että haluaa näyttää opelle tuon sivuston. Ope oli halunnut heti nähdä sivuston.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hienosti ajateltu teidän pojalta, että halusi näyttää tuon opellekin! Pitäisiköhän laittaa linkki meidänkin tyttöjen opettajalle. Ja oppilaidenkin (hieman vanhempien) olisi hyvä tuollaista lukea niin tajuaisivat ehkä enemmän kiusaamisesta ja mihin se todellakin voi johtaa..

      Poista
  15. Itkien luin minäkin... Oma esikoiseni on syntynyt samana vuonna kuin Elisa, joten se teki asiasta vieläkin läheisemmän. Minäkin kuvaan lastani sanoilla lämmin, hyväntuulinen, iloinen.... mistä voi tietää miten asiat oikeasti ovat? Pitääpä taas yrittää keskustella, murrosikäisten poikien kanssa se vain on helpommin sanottu kuin tehty. Ota siinä sitten selvää niistä yksitavuisista vastauksista....

    VastaaPoista
  16. Suosittelen myös puhumaan siitä, onko lapsesi kiusaaja. Kiusaajia on huomattavan paljon todennäköisemmin perheessäsi kuin kiusattuja!!!

    Muistuta lapsellesi myös, että jos joku huoneessa sanoo ilkeästi jollekin, niin kommentin saanut kokee KAIKKIEN huoneessa olevien olevan mielipiteen takana, elleivät nämä SELVÄSTI ilmoita, että ovat eri mieltä kuin ääneen kiusaaja.

    Kiusaaja jatkaa kiusaamista äärettömän harvoin ilman näitä hiljaisia kanssakiusaajia. Nämä oppilaat ovat AVAINASEMASSA, jotka eivät itse sano mitään!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mitä sanoit on niin totta!! Samaa olen miettinyt itsekin. Kiusattu varmasti mieltää kiusaajikseen helposti myös ne hiljaiset oppilaat, jotka eivät kenties uskalla sanoa omaa mielipidettään ääneen.. vaikka eivät haluaisikaan olla samassa jengissä kiusaajien kanssa.

      Poista
  17. Samoilla fiiliksillä postasin aiheesta, tärkeää että aihe saa näkyvyyttä ja siitä puhutaan.. Ettei yksikään enkeli enää putoaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, päädyin varmaankin juuri sinun blogisi kautta tuonne blogiin! Unohdin vain kommentoida mitään sinulle kun jumiuduin tuota lukemaan ja itkemään..

      Poista
  18. Minä oon tuota blogia lueskellut ihan alusta asti, kun joku opetuttavani sen linkitti fb:ssä sivuilleen ja kyllä en voi kun yhtyä aiempiin kommentteihin. Se on koskettavaa ja kyyneleet silmiin tekevää luettavaa. Itse olen työssäni ottanu sen linjan, että jokaiseen kiusaamiseen ja epäilykseen siitä puutun. Valitettavasti kaikissa kouluissa ei suhtauduta asiaan ihan täydellä tarmolla, vaikka kuinka oltaisiin KiVa-koulu. Ystävälleni koulukiusaaminen jätti ikuiset arvet, tuttavaperheen poika oli koulukiusattu ja päätti elämänsä hyppäämällä junan alle. Yksikin koulukiusaamisen uhri on liikaa...en osaa etes kirjottaa tähän mitään järkevää, mutta on hienoa, että ihmiset havahtuu ja antaa enempi aikaa lapsilleen/nuorilleen, välittää ja on aidosti kiinnostunut lastensa kuulumisista. Itselläkin aina välillä kaikessa tässä elämän kiireessä unohtua lapsilta itseltään hoitopäivistä, onko leikkikavereita ja jne. Tunteista puhumisen tärkeyttä ei voi varmaan liikaa korostaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, kunpa muistaisi aina kysellä niitä lastensa kuulumisia!! Meidän koulu on tuollainen KiVa-koulu - pitää toivoa, että siellä asiaan suhtaudutaan riittävän tarmokkaasti ja tosissaan!

      Poista

Kiva kun kävit! Ja vielä mukavampaa kun jätit kommentin :)