Onpa ollut i-h-a-n-a viikonloppu!
Koska oli niin upea keli, en malttanut tehdä yhtään kotihommia - lukuunottamatta
pikasiivousta, lakanoiden vaihtoa, pyykinpesua ja vaatteiden
silitystä ulkona auringossa. Niin ja kukkien yhtämittaista kastelua - mutta
sitä ei voi laskea työksi :)
Muuten viikonloppu kuluikin kuvien mukaisesti. Rannalla (löydettiin hurjan kiva
uimaranta ihan meidän läheltä - ihanan matala, tosi hienohiekkainen ranta missä
myös kiva kahvila/ravintola - en tajua miten ei olla tiedetty moisen
olemassaolosta aiempina kesinä?!
Ylimmät kuvat tosin meidän "oman" järven yhdeltä uimarannalta - missä käydään
aina iltaisin sillä sinne paistaa ihanasti ilta-aurinko. Tytöt nauttivat uimisesta,
me aikuiset kylmistä juomista kannolla istuen... ;)
Sitten oli pakko piipahtaa myös kaupungilla - täydentämässä miehen kesävaate-
varastoa... perheen naiset hukkuvat kesämekkoihin, miespuolisella
jäsenellä ei niin mitään päällepantavaa - kumma juttu... ;)
Samalla poikettiin myös kahvilla ja jäätelöllä Laukontorilla - yksi
lempipaikoistani kesäisessä kaupungissa.
Perjantai-iltana käytiin syömässä kaupungilla - terassilla näissä maisemissa.
Myös tämä on yksi lempinäkymistäni synnyinkaupungissani.
Vielä hetki Pikkukakkosen puistossa auringon kadotessa kaupungin piippujen taakse...
Kun unohtaa kaiken ylimääräisen hääräämisen, tuntuu viikonloppukin ihanan
pitkältä - ainakin tänä viikonloppuna on tuntunut siltä! Mitään järkevää en toki
saanutkaan aikaiseksi - ellei rusketusrajoja lasketa... ;D Niin ja hikistä
juoksulenkkiä 30 asteen helteessä. Mutta ei ollut tarkoituskaan saada.
Rakastan niiiiiiin tällaisia kelejä - ihanaa lämpöä, ja sitä kun voi vielä
iltamyöhään kupsehtia pihassa vähissä vaatteissa - eikä palele.
Tosin meillä palellaankin sitten sisällä - mies kun tykkää säätää ilmastoinnin h-y-v-i-n
viileälle. Toki viileässä nukkuu paremmin mutta välillä tuntuu kuin pakastimeen tulisi... ;)
Ehkä juurikin siksi rakastan helteitä ulkona :)
Rapsakan sadekuuron jälkeen täällä paistaa jälleen aurinko...
Kunpa se paistaisi myös tulevan (työ)viikonkin ajan!
Sitä ennen aion vielä katsella Wallanderin tämäniltaisen jakson.
ps. Saatiin myös hyvä muistutus helteen vaaroista sillä Peppi sai eilen lievän
auringonpistoksen. Rannalta kotiuduttuamme tyttö alkoi yhtäkkiä valittaa
päänsärkyä, ja kohta jo piteli päätään todenteolla ja säntäsi vessaan oksentamaan.
Onneksi meni nopeasti ohi, hetken tyttö lepäsi kylmä kääre otsallaan ja sitten olikin
taas oma itsensä - onneksi!! Tänään muistettiin pitää huivit päässä ja juoda riittävästi!