keskiviikkona, marraskuuta 24, 2010

eestaas Manhattanilla


New York part II

Maratonin jälkeen meille jäi vielä kaksi päivää aikaa  lomailla  Nykissä.
Minullahan oli suunnitelmissa vaikka mitä... lenkkeilyä Central Parkissa, kiertelyä niin
Upper West kuin Upper East Sidella... SoHossa, Greenwich Villagessa, siellä sun täällä...
Suunnitelmiin kuului myös aivan  ehdottomasti käynti Woodbury Common Outletissa minne 
ei edellisellä reissullamme millään ehditty... siis shoppailua, shoppailua, shoppailua...

 ... vaan kuinka kävikään tällä kerralla. Taaskaan minnekään ehtinyt :) Ainakaan outletiin
saakka. Koin nimittäin jälleen samanlaisen tunteen kuin edellisellä (ja siis ensimmäisellä)
New Yorkin reissullamme. Tunteen, että oli vain pakko kuljeskella avenueita ja katuja
ristiin rastiin - katsella ja kuunnella, ihmetellä ja nautiskella suurkaupungin omanlaisesta
tunnelmasta. Nykistä tuntuu löytyvän aina jotain uutta, jotain yllättävää... kuten varmasti
jokaisesta kaupungista. Mutta kuten aiemminkin totesin, minulle New York on selkeästi
juuri se kaupunki....

Tein siis tietoisen päätöksen jättää outletit edelleen väliin sillä halusin shoppailua enemmän
vain kuljeskella ympäriinsä, ja nauttia Manhattanin tunnelmasta... toki poikkesin millon 
minnekin putiikkiin ja tavarataloon ohikulkiessani - mutta en keskittynyt shoppailemiseen. 
Töissäkin totesivat, että mun on täytynyt olla joko melkoisen kipeä tai todellakin Lomalla :D 

Totta, sillä vasta kotiin palattuamme muistin mitä kaikkea minun olikaan ollut tarkoitus Nykistä
katsoa ja ostaa.... mutta toisaalta, ei edes kauheasti harmita - säästyipä rahat, ja nautin ihan 
täysillä vain siitä olemisesta! Ihmisten, pilvenpiirtäjien, taksien, näyteikkunoiden, kaiken
mahdollisen katselemisesta! Unohtamatta välillä käydä ostamassa Starbucksista
lempikahviani - White Chocolate Mochaa. Miksi Suomessa ei voi olla (edes Helsingissä pliis) 
yhden yhtä Starbucksia?! Tosin jos kotikulmilla moisia olisi - olisin taatusti vähintään 
kymmenen kiloa pulskemmassa kunnossa... :)

Pakollisista nähtävyyksistä meillä ei oikeastaan ollut yhtään näkemättä joten tällä
kerralla tyydyimme ainoastaan nousemaan Rockefeller Centeriin nauttimaan upeista
maisemista. Ja onhan nuo maisemat kieltämättä huikaisevat... Yritin mielessäni kuvitella
Manhattanin eteläkärkeen myös WTC:n entiset tornit - vaan ei niiden korkeutta osaa
näin jälkikäteen oikein edes hahmottaa... 


Mies lepuutteli viimeiset päivät jalkojaan käyden museona toimivassa lentotukialuksessa
ja seilasipa tuo lautalla räpsimässä kuvia Vapauden patsaastakin :) Senkin ajan minä
vaan kuljin eestaas - minulla ei ollut edes karttaa mutta yllättävän hyvin pysyin silti
kartalla :) Välillä piti hieman pohtia mihin kadunkulmaan sitä metrosta nousikaan...

.. mutta selkeästi olen kyllä suurkaupunkien ihminen - rakastan vilinää ja vilskettä, ja
voisin aivan hyvin kuvitella asuvani jossain suurkaupungissa. En missään tapauksessa
koko ikääni - enkä välttämättä lasten kanssa. Mutta jos nyt olisin nuori ja rohkea, voisin 
aivan hyvin kuvitella vaikkapa lähteväni opiskelemaan New Yorkiin... huoh, sarjassamme
haaveita jotka eivät ikinä toteutuneet... :)

Ylhäällä kuvia sieltä täältä... Macy´s-tavaratalon nurkilta, Times Squarelta, Rockefeller
Centerin kulmalta, Central Parkin eteläpäädystä,  Lexington Avenuelta Bloomingdales-
tavaratalon kulmilta - mitenköhän mulle aina tulee tuosta tavaratalosta mieleeni Sophie 
Kinsellan kirja Himoshoppaaja vierailla mailla - julkaistu myös nimellä Shopaholic Takes 
Manhattan :)

Mitä tulee shoppailuun, taisin siinäkin suhteessa olla melkoisen tavisturisti sillä
olin ihan onnessani päästyäni GAPin lastenvaateosastolle tai Banana Republicin
liikkeiseen... sieltä muuten ostin itselleni huivin - ainoa itselleni ostamani vaatekappale
(kenkiä lukuunottamatta)! Voisin kuvitella löytäväni kyseisen ketjun vaatteista itselleni
oikein kivoja työvaatteita... ainiin, tulit Rilla mieleeni nähdessäni siellä tosi kivan-
näköisen mustan kynähameen :) Lisäksi poikkesin Anthropologiella - ihana lifestyleliike
täynnä vaatetta, asusteita, sisustusjuttuja, kirjoja... Toki kävin myös lempiliikkeessäni
PotteryBarnilla - sieltä olisin voinut ostaa vaikka mitä ihania sisustusjuttuja...

Toki kiersin kaikki mahdolliset tavaratalot - hienoimpien 5th Avenuelta löytyvien
Bergdorf Goodmanin ja Saks Fifth Avenuen kautta 34th kadun Macy´sille ja takaisin.
Ja kuinka ollakaan, Macy´silta tarttui mukaani muutamia Puman vaatteita tytöille,
aivan kuten edelliselläkin reissulla :) Kulutin eräänä iltana pari tuntia myös WTC:n
raunioiden (tai rakennustyömaahan se nykyään on) vieressä, Century21-nimisessä
outletissa... uhuuh mikä paikka... ryysistä, sekamelskaa... mutta mikäli jaksaa etsiä,
saattaa tuon sekamelskan keskellä tehdä löytöjäkin - kuten mieheni varsin edullisesti
muutaman Calvin Kleinin neuleen ja perinteisen kasan Bossin t-paitoja ja kalsareita :)
Minä vatvoin muutamaa lompakkoa ja Moschinon nahkahanskoja mutta sinne jäivät,
ja kävelin liikkeestä ulos kassissa ainoastaan parit ballerinat ja tytöille joululahjaksi
(joulupukiltakin toivomansa) kymmenellä dollarilla löydetyt karvavuori-Crocsit :)
Yllämainittujen liikkeiden ohella kulutin aikaani toki hetken (jos toisenkin) kosmetiikkaan
keskittyneen Sephoran liikkeissä, joita Nykistä tuntuu löytyvän jokatoisesta kadunkulmasta.
Times Squarella oleva liike on auki about puoleenyöhön joten miehen istuessa oluella
läheisissä irkkupubeissa, tein minä löytöjä kyseisestä liikkeestä ;) Sieltä löysin Cliniquen
lempparihuultenrajauskyniänikin - sävyä, jota ei Suomesta ole enää hetkeen löytynyt.
Ostin siis muutaman ;) Paikallisesta kempparihalpahallista Duane Reediltä tein niinikään
huippulöydön - lempparihiuslakkaani eli Sebastianin SuperShaperPlussaa mitä ei täältä
ole sitäkään enää hetkeen saanut. Toki raahasin mukanani myös pakolliset Tigin tuotteet :)

Hmm.. taisin mä sittenkin hieman keskittyä myös shoppailuun...?! Mutta paljon,
siis paljon vähemmän mitä olin suunnitellut ja kuvitellut....
 

Tämä viimeinen kuva on räpsäisty meidän hotellin kulmalta taksin takapenkiltä.
Haikein fiiliksin ollaan tuossa juuri kotiinpäin lähdössä... huoh.  Farewell New York!
Kunnes jälleen kohtaamme... 
 
Vielä mulla olisi muutama kuva Lontoosta (tai lähinnä  Lontoon puhelinkopeista :) ),
ja toki ostoksistakin hieman juttua... eli part III ilmestynee jossain vaiheessa...

Kivaa keskiviikkoa
- tosin ulkona oli kaikkea muuta kuin kiva keli, huh mikä tuuli!

maanantaina, marraskuuta 22, 2010

kävästiin Keskustorilla...


Minä ja tytöt. Pukkiparaatia  katsomassa kauniissa pakkassäässä.
Samalla poikettiin kahvilla lämmittelemässä - tytöille suklaamuffinssi, mulle kahvia ja mansikka :)

Sitten ravattiin ympäri kaupunkia ja Ideaparkkikin juostiin läpi, etsien Pepille juuri sitä
joulukalenteria, mikä on tietenkin loppuunmyyty kaikkialla... voi sitä pettymyksen määrää.
Jos joku sattuu jossain näkemään vielä  taskueläinkalenterin  niin hihkaiskaa!
Siis sellaisen talvisen näköisen mistä saa pikkuruisia eläimiä. Huoh. Meillä on aiemmin
ollut seinällä iso enkelikalenteri mihin Marja-tonttu on yrittänyt viimeistään aamuvarhain
muistaa laittaa päivän yllätykset... Siksi olinkin nyt varsin iloinen tyttöjen halutessa tuollaiset
valmiit kalenterit - tänä vuonna ei siis tarvitse ostaa pientä ja turhaa jokaiselle päivälle ;)


Nellin takki NY-ostoksia, tosin Zarasta eli löytynee ihan kotimaastakin :)

Hohhoijaa, mitenköhän sitä heräisi tähän uuteen viikkoon.. pitää hakea lisää kahvia.
Mutta onpa mukavaa kun luvataan pakkasviikkoa - kunpa vielä aurinkokin paistaisi!
Eilen kävin illalla juoksemassa täydenkuun loisteessa - aika huippu fiilis :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

lauantaina, marraskuuta 20, 2010

tarjolla huppari...

Ajattelin kysäistä ensin tätä kautta olisiko jollakulla kiinnostusta tällaiseen 
GAPin huppariin? Kokoa 4. 
Nämä GAPit ovat mielestäni suht pientä kokoa eli tämä lienee sopivin 3-vuotiaalle.
Ostin tällaisen reissusta ystäväni Terhin tyttärelle ja innoissani ostin toisen samanmoisen :) 
Meidän tyttöjen koossa ei tällaisia ihanuuksia tietenkään ollut tarjolla.. jotain sentään
löytyi tuliaisina reissusta heillekin - niistä lisää myöhemmin!

Laita mailia jos kiinnostaa! 

EDIT. Koska maileja tuli monta, totesin että helpointa laittaa tämä sittenkin huuto.nettiin.
Siten en itse joudu päättämään hintaa enkä asettamaan ketään toisen edelle. Kiitos ja anteeksi!
Lisäilen tuonne taas muutakin myytävää - kunhan ennätän..


... nyt kipinkapin Prismaan, Ikeaan, Rauta-Otraan... kiire lauantai!

perjantaina, marraskuuta 19, 2010

NY - where the world comes to run



Hiphei, ihanaa kun on perjantai!
Ihanaa kun aurinko paistaa!
Ihanaa kun on pakkasta ja lunta maassa!
Ihanaa kun sain siivottua aamulla ennen töihin lähtöä!
Ihanaa kun vihdoin ehdin keskittyä tähänkin postaukseen :)

Eli nyt siis vihdoinkin tarinaa New Yorkin  reissustamme...

Meidänhän itseasiassa piti lähteä Nykiin jo vuosi sitten syksyllä, silloin kun mieheni
voitti osallistusmisoikeuden New Yorkin maratonille. Mutta silloin miehellä oli jalkavaivoja
ja sikainfluenssa jylläsi sen verran pelottavasti, että katsoimme parhaaksi siirtää reissua ja
maratonille osallistumista vuodella. Muistan kuinka silloin harmitti - mutta menipäs vuosi nopeasti
ja lähtö olikin edessä jälleen... ja niin paljon kuin reissua odotinkin, onnistuin kasaamaan
itselleni aikamoisen lentopelon juuri ennen lähtöä :( Tytöthän jäivät siis vanhempieni luokse
mummivaarilaan hoitoon ja lähtöaamu itkeä pillitettiin yhdessä tyttöjen kanssa...

Mutta hyvinhän ne lennot meni - vaikka menomatkalla Lontoosta Nykiin kapteeni pahoittelikin
"for a very pompy ride"... ja taisin minä muutaman kerran äitiä pahimmissa töyssyissä huudella :D
Mutta silti täytyy todeta, että on isoilla koneilla lentäminen kohtalaisen mukavaa ja matkanteko
helppoa elokuvia katsellen tai musiikkia kuunnellen - punaviinin ja suklaan kera toki :)

Perillä oltiin myöhään iltayöstä eli kiireesti hotelliin ja nukkumaan. Hotellimme sijaitsi
Queensissa - mies oli valinnut hotellin lähinnä juuri sen sijainnin ja aamupalan perusteella.
Halusi siis (maratoniakin ajatellen) hotellin missä oli kunnollinen aamupala - mulle olisi kyllä 
passannut hotelli ilman aamupalaakin, minusta kun olisi ollut ihanaa mennä joka aamu eri 
kahvilaan aamiaiselle... No, miehestä ei ;)

Ensimmäisenä aamuna oli kohtalaisen mukavaa herätä tällaisia maisemia ikkunasta
katsellen - en siis yhtään ollut osannut odottaa tuollaisia näkymiä!! Piti vaan istua
ikkunalaudalla ja ihmetellä Manhattania :)

Eikä nuo maisemat hullumman näköiset illallakaan olleet...!

Ensimmäiset kaksi päivää meillä meni aika pitkälti maratonin merkeissä... käytiin yhdessä
ilmottautusmisalueella, siellä oli myös valtava halli täynnä myytävää urheilukamaa, lähinnä
siis kaikkea NY maraton -tuotteita - mieskin osti paidan missä oli maratonreitin kartta ja teksti 
New York city marathon - hell and back
Ja kommentoi juoksun jälkeen että paidan teksti piti tismalleen paikkansa ;) Mullekin löytyi
juoksulapaset joita olen pitkään etsinyt. Loppupäivän mies lepäili ja minä jäin Manhattanille
maailmanmenoa ihmettelemään :) Illalla pikainen pizzalla käynti - sattumalta erittäin suositussa
John´s Pizza -nimisessä pizzeriassa Bleecker Streetilla. Oltiin käyty samaisessa ravintolassa
edelliselläkin Nykin reissullamme ja halusin samaan nytkin - vasta paikan päällä tajusin, että
kyseessä oli Almankin blogissaan mainitsema suosittu pizzeria, minne tosiaan piti vallan jonottaa :)
Mutta jonottaminen kannatti - vaikka paikka on mielestäni äärettömän ruma, ovat pizzat siellä
äärettömän hyviä - ja edullisia. Se muistikuva mulla oli edelliseltä reissulta jäänytkin...

Maraton-aamuna (aamuyönä) mies heräsi neljän maissa, ja lähti (ilman hotellin hyvää
aamupalaa...) Manhattanille, mistä oli bussikuljetus maratonin lähtöalueelle. Ajatelkaa, mies oli
lähtöalueella jo ennen kuutta aamulla, ja startti oli vasta klo 9.40. Siellä siis hytisivät pakkasessa
koko aamun... kuulostaa ihan järjettömältä mutta toisaalta ymmärrettävältä kun juoksijoita
kuitenkin oli 45.000, jotka kaikki piti saada roudattua ajoissa lähtöpaikalle. Lähtö siis tapahtui
Staten Islandilta eli saarelta Manhattanin eteläpuolelta. Sieltä reitti sitten eteni Manhattanille,
päätyen Keskuspuistossa olleeseen maaliin.

Itse säntäilin metrolla maratonreittiä eestaas, yrittäen bongata sen omankin mieheni
muiden juoksijoiden seasta - pari kertaa jopa onnistuin :) Tunnelma reitin varrella oli
tosi hieno, katsojia kuulemma oli kaikenkaikkiaan about kaksi miljoonaa! Mieskin kehui
tunnelmaa, ja sitä kuinka kannustusta riitti kaikkialla reitin varrella ihan erilailla kuin
muilla maratoneilla missä ollaan oltu. Jenkit kyllä selkeästi osasivat kannustaa,
"go Jack go, go Ann go, go ... go" -huudot saivat jopa minut innostumaan mukaan :D

Miehenikin selvisi kunnialla maaliin saakka - sinänsä aivan huippu suoritus siihen nähden,
ettei ollut pystynyt viimeiseen kuukauteen reenaamaan jalkavaivojensa vuoksi juuri yhtään.
Haikein fiiliksin seurasin maaliin päässeitä maratoonareita mitalit kaulassaan... kyllä tämä
polte juosta ja itsekin osallistua on jännä juttu! Päätinpä siinä samalla, että vielä minäkin
tuon New Yorkin maratonin kerran elämässäni juoksen!! Ajan perusteella en sinne ikinä
pääse, Suomen Matkatoimiston kautta reissu tulee järjettömän kalliiksi, joten pakko
vaan alkaa ostaa arpalipukkeita - eka jo ostettu :) Eli jos neljänä vuonna on ostanut
arvan, eikä onni ole suosinut, pääsee viidentenä vuonna automaattisesti osallistumaan.

Maraton-päivän iltana meillä oli hankittuna liput lätkämatsiin Madison Square Gardenille
New York Rangersin peliin. Vaikka tunnelma oli hyvä ja meteli kova, väsytti meitä molempia
niin, että miltei torkuttiin penkeillämme... pelistä ei siis juurikaan ole kerrottavaa ;)
Tässä matkakertomuksen osa 1 - nähtävyyksistä ja shoppailusta sitten seuraavassa jaksossa :)
Kaikkiaanhan oltiin Nykissä neljä päivää, ja kotimatkalla vielä vuorokausi Lontoossa :))
Tosin lueskeltuani nyt Ullan upeita postauksia Nykistä, olen joutunut toteamaan olleeni
New Yorkissa kyllä ihan perusturistina - perusnähtävyyksiä, perusputiikkeja, perusavenueita...
tosin ei sekään hullumpaa ollut! :) Mutta tiedänpä missä liikkua seuraavalla reissulla, sitten joskus.
Olen btw aina ihmetellyt ihmisiä, jotka haluavat matkustaa samaan kohteeseen yhä uudelleen
ja uudelleen - kun maailma olisi täynnä toinen toistaan upeampia matkakohteita! Mutta nyt
kaksi kertaa New Yorkissa käyneenä ymmärrän - polte kaupuunkiin jäi edelleen ja taatusti
sinne vielä palaan, heti kun taion jostain reissuun tarvittavat rahat... ja viimeistään sitten
maratonia juoksemaan ...;)

Hiphei, on jo iltapäivä ja kohta alkaa viikonloppu!
Aurinkoista perjantaita itsekullekin!


New Yorkista haaveillen,

tiistaina, marraskuuta 16, 2010

wallpapers - kumman valitsisitte


Juujuu, niitä Nykin kuulumisia tulossa kyllä - kunhan ennättäisin ajan kanssa asiaan
paneutua... tosin minusta tuntuu ettei minulla ole edes paljoa kerrottavaa reissusta - en
juurikaan shoppaillut, ei käyty missään erikoisissa paikoissa tms... Aikani kului lähinnä
kuljeskellessa avenueita eestaas ja nauttiessa kaupungin ihan omanlaisesta tunnelmasta :)

Mutta nyt kysymys.

Kummasta tapetista pidätte enemmän?!

Minulla on siis suunnitelmissa portaitten valkaisun ohella tapetoida (tai maalata?) koko
eteisaulamme ja porraskäytävämme uudelleen. Nyt seinillä on tuollainen vaalea pikku-
kukallinen tapetti - ihan kiva sekin, mutta aikansa ehkä jo elänyt...?

En saa rauhaa ajatukselta harmaista seinistä - siksi raahasin taannoin kotiin muutaman
mallipalasen harmaita tapetteja - ihan siis vaan tuon harmaan sävyn vuoksi ja sen seinällä
nähdäkseni... Mutta kävikin niin, että ihastuin noihin tapetteihin :) En tosin haluaisi tuollaista
kuviotapettia koko tilaan mutta yhdelle seinälle? Tai tuota vasemmanpuoleista tapettia
muutama raita ja muut seinät samaa tapettia yksivärisenä?


Niin ja lisää vaihtoehtojakin saa ehdottaa :)

Edit. niin ja siis ideana mulla on se, että porraskäytävän seinät olisivat yksiväriset
jotta voin seinille laittaa valokuvia mustissa tai hopeanvärisissä kehyksissä...
Siksi en halua kaikkia seiniä kirjaviksi... kai?




Sitten tilasin mielenrauhani vuoksi myös mallipalasen allaolevaa Osborne&Littlen
tapettia... sekin olisi aikas ihana, tosin myös aikas hintava ylempiin verrattuna...
mutta ah niin kaunis! 

Edit. etsin eilisiltana lisää kuvia tuosta tapetista - oikeanpuolimmaisessa kuvassa
näyttää mielestäni liian hopeiselta? Olin miltei jo päätymässä tähän ja maalaamassa 
muut seinät... no, kunhan mallipala saapuu niin olen viisaampi :)


 
(O&L kuvat netistä)

Tyttöjen taidekurssin ajaksi Rauta-Otraan ja Ikeaan suuntaamassa,


sunnuntaina, marraskuuta 14, 2010

isänpäivätunnelmia


 Kuvallisessa muodossa näitäkin...
Vietettiin rauhallista, ihanan lumista  isänpäivää  kotioloissa.
Saatiin vieraiksi vanhempani eli juhlittiin sekä iskää että vaaria yhtäaikaa.


Ja koska armas aviomieheni on paitsi hyvä maratoonari myös aivan loistava kokki,
joutui / pääsi hän hellan ääreen myös isänpäivänä :D Meillä oli käyttämättä joku
vanha Deligard-lahjakortti - menu olikin siten hieman tavallisuudesta poikkeava...

... lohipastramileivät ...
... ankanrintaa fenkolimarmeladissa ...
... manchego-juustoa ja päärynä-granaattiomena-calvados-marmeladia ...

 Juu, kuulostaa kohtalaisen hienolta, ja erikoiseltakin meidän simppeliin makuumme :)
Mutta hyvää oli - kiitos miehen joka nuo kaikki valmisti! En ymmärrä miten uskaltaakin
kokeilla ties mitä uutta - ja saa kaiken vielä onnistumaankin...! 
 
kiitos kokille

Innostuin hieman kuvaamaan tyttöjäkin - eskarikuvat kun eivät oikein onnistuneet :(
Lähetettiin ne takaisin, ryhmä- ja tarrakuvia lukuunottamatta. Malleissahan ei sinänsä
mitään vikaa ollut, mutta yksityiskuvat oli otettu jotenkin aivan hassusti alhaalta ylöspäin.
Ei kovin imarteleva kuvakulma kenellekään, ei edes lapsille.


Tällaisissa isänpäiväillan tunnelmissa... muun talon ollessa jo varsin hiljainen..

Mutta vielä ehtii toivottaa tätäkin kautta

Oikein hyvää isänpäivää Pentti-ukille

koko meidän perheeltä!


Seuraavaksi sitten lisää kuvia ja tarinoita Nykin reissulta ja maratonreitiltä...

perjantaina, marraskuuta 12, 2010

I ♥ NEW YORK



Tässä muutama maistiainen meidän  New Yorkin  reissulta.
Eilen kotiuduttiin, ja voisin heti lähteä uudelleen... 

 I just NEW YORK.


 




Nyt olen niin väsyksissä, että tässä ainoastaan kuvallisia matkamuistoja...

... lisää kuvia ja selontekoa reissusta luvassa pikapuoliin!
Nyt haluan hetken lueskella teidän muiden blogeja viinilasillisen kera
ennen treffejä nukkumatin kanssa :)

Leppoisaa viikonloppua!

ihan reissufiiliksissä vieläkin,

torstaina, marraskuuta 04, 2010

keep calm



Hei mitäs te muut pidätte näistä?!
Minä näköjään hieman myöhäisherännäisenä olen tykästynyt näihin
KEEP CALM AND CARRY ON -julisteisiin...

Mieheni tosin huokailee, että taasko jotain blogihömppää.. :) Mitä muut
edellä sitä Marja perässä. Ehkä sitäkin mutta minä ihan oikeasti tykkään näistä!
Sopivan simppeleitä - silti jokin ajatuskin taustalla. Eniten pidän noista alkuperäisista
julisteista teksteineen, mutta on näissä väännöksissäkin oma viehätyksensä?!

Nämä ylimmät kaksi kuvaa ovat seinätarroja - nekin voisivat olla ihan hauskoja?!
Mutta meninpä nyt tilaamaan tuon ihan perusjulisteen, alimman kuvan värisenä eli
tummanharmaana. Saas nähdä millainen se on livenä! Ja milloin minulla on se uusi
eteisaula ja porraskäytävä mihin tuon jo suunnittelin laittavani... ;)





Ja nyt minun pitäisi pystyä noudattamaan julisteen sanomaa,
ja pysyä tyynenä vaikka aika pian onkin edessä lento kauas Atlantin
toiselle puolelle... ja minulle kehittynyt aivan kamala lentopelko =/

Teille muille toivottelen siitä huolimatta
RAUHALLISTA TORSTAITA!

tiistaina, marraskuuta 02, 2010

ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun...


... yli taivaan, pilvet niinkuin varisparvi raahautuu...

Yhtenä menneen lokakuun repaleisena viikonloppuna käväistiin tyttöjen kanssa
Marjamäen Pajutilalla  Kangasalla, vanhassa kotikunnassamme.
Joskus aiemmin löysin sieltä kovastikin ostettavaa - nykyään en löydä mitään.
Toisaalta hyvä niin, säästyy rahat :) Ihan kiva Pajutilalla on silti käydä kahvilla,
tarjolla kun on jos jonkinlaista herkkua, ties mitä erilaisia kakkuja, muffinseja...
Joulun aikaan paikka on kaunis ulkona tuikkivine valoineen ja lyhtyineen,
sitä odotellessa tässä syksyisiä tunnelmia... innostuin reenaamaan samalla
kuvankäsittelyohjelmaa - vitsit kun kivaa puuhaa, tuohonkin jää koukkuun :)



Hrrrr, onpa ulkona jotenkin koleaa - ja niiiiiiiiin pimeää.
Vatvon juoksulenkille lähtemistä - paleltaa jo pelkkä ajatuskin tuosta kylmyydestä. 
Mutta eihän siellä oikeasti kylmä olisi, kun vaan pukee oikein ylleen ja lähtee liikkeelle! 
Lähteminen vaan on hieman suuremman kynnyksen takana kuin kauniina kesäiltana.
Meiltä on töistä tosi moni kipeänä, itselläkin on sellainen hieman nuhjuinen olo.
Sekin luultavasti katoaisi lenkillä... eikun menoksi siis, kelistä viis :)

Kiitos vielä tuhannesti edellisen porraspostauksen kommenteista!
Paljon hyviä vinkkejä, mielipiteitä ja ideoita! Ja ennenkaikkea uskonvahvistusta
omaan mielipiteeseeni portaitten valkaisuista :) Lisää kommentteja saa jättää.

Eiköhän tuo mieskin jo kohta ala taipua... ;)

Mutta nyt pipo päähän ja menoksi!