maanantaina, kesäkuuta 28, 2010

juoksuaskelia lyhyen romaanin verran...



Noniin... tässä lupailemaani asiaa  juoksemisesta.
Tyttäreni kommentoi, ettei tätä kukaan jaksa lukea ;D
Tosin oikeasti minähän en tämän lajin asiantuntija ole, mahdollisimman kaukana siitä :)
Mutta muutama blogini lukija on kysellyt miten ihmeessä onnistuin vuodessa reenaamaan
täydestä nollasta maratonille...

Minähän siis olen pikkutytöstä pitäen inhonnut juoksemista - koulussa juuri ja juuri
jaksoin juosta 60 metriä mutta sitä pidemmällä matkalla alkoi aina heti pistää.
Joskus kymmenisen vuotta sitten käydessäni Painonvartijoissa, innostuin juoksemisesta
ensimmäisen kerran ever. Saihan siitä enemmän lisäpisteitä kuin mitä kävelystä ;)
Mutta silloin en vielä oppinut pitämään juoksemisesta, väkipakolla juoksin muutaman
lyhtytolpan välin...

Tämä nykyinen innostus lähti reteästä uhoamisesta ;) Mieheni nimittäin hurahti
maratoneihin jokunen vuosi sitten - ja silloin minä varsin reteästi menin
ilmoittamaan, että kyllä mäkin nyt yhden maratonin juoksen.. sanotaanko
vaikka vuonna 2010...! Ja kas, vuosi sitten keväällä hokasin, että mikäli aion
pitää lupauksestani kiinni, olisi ehkä syytä hankkia juoksulenkkarit ja alkaa
reenata ;D Ja siitä se sitten lähti...


Aloittelin melko lyhyillä lenkeillä - tosin mullahan oli sinänsä hyvä pohjakunto,
kiitos innokkaan jumppa- ja kuntosaliharrastukseni. Toki juokseminenkin tuntui
helpommalta kun en joutunut aloittamaan ihan rapakuntoisena. Mutta on juoksu
silti niin erilaista kuin vaikkapa jumppa missä jokaisen kappaleen välissä voit
hetken hengähtää ja juoda vettä. Miksei toki juostessakin voi välillä hengähtää,
mutta mulla on outo päähänpinttymä, että kun juostaan niin juostaan, ei pysähdellä :)

Kohtalaisen äkkiä huomasin jaksavani juosta viisi kilometriä... seitsemän kilometriä...
ja kummasti sitä saa aina lisäintoa kun huomaa jaksavansa enemmän kuin aiemmin!
Sitten löysin lempireittini (mistä nämä postauksen maisemakuvatkin ovat), ihana
hiekkatie maalaismaisemissa, peltojen keskellä... ja huomasin jaksavani juosta
koko tuon reitin, miltei 13 km. Ja tuohan nyt on jo tosi pitkä lenkki, ainakin mun
mittapuuni mukaan. Itse tykkään juosta jonkin tietyn lenkin, en samaa pururataa
eestaas, tai samaa reittiä ensin toiseen suuntaan ja sitten takaisin. Maiseman
pitää vaihtua koko ajan :)


Kun tuota lenkkiä jaksoin kipittää, tuli tunne, että voisihan sitä kokeilla
juosta puolimaratoninkin?! Minkä sitten juoksinkin viime syksynä Jyväskylässä,
hieman päälle kahteen tuntiin. Tuosta saavutuksesta olin tosi ylpeä. Reenasin
koko viime kesän tosi ahkerasti, niin lyhyempiä kympin lenkkejä kuin muutamia
pitkiä 20 km lenkkejä.. Kehittymisen kannaltahan on tärkeää, ettei aina juokse
samaa matkaa tai reittiä tai vauhtia. Välillä lyhyempi reitti nopeammalla temmolla,
välillä pidempi hitaammalla askeleella. jne. Ja ne lepopäivät! Niitä pitäisi
 muistaa pitää... ja ne juuri ovat mun kompastuskiveni sillä minähän en malttaisi
 levätä minään päivänä! Toinen kompastuskiveni on  venytteleminen
- sen suhteen olen aivan liian laiska. Niinikään olisi hyvä harrastaa myös jotain
muuta liikuntaa, juoksemisen vastapainoksi. Lihaskunnon ylläpitäminen on 
luonnollisesti myös tosi tärkeää!


Muutaman aloittelijan mokankin onnistuin tekemään... ensinnäkin ostin liian pienet
lenkkarit. Kun en vaan (blondi!) suostunut uskomaan kuinka isot juoksukenkien
pitää olla. Varpaat eivät saa ottaa kengänkärkiin kiinni - silloin kenkä on sopiva
kun varpaat eivät ota kiinni vaikka nouset kengillä varpaillesi. Eli about 1,5 cm
pitäisi jättää varpaille tilaa. Muutenkin kannattaa kyllä panostaa lenkkareihin,
ja käyttää urheiluliikkeiden asiantuntijoiden apua hyväkseen. JOS minä olisin
kuunnellut ja uskonut puheet kengän koosta, olisin välttynyt ainakin monelta
mustuneelta ja irronneelta varpaankynneltä - sekä todennäköisesti myös viime
talven vaivanneelta penikkataudilta. Liian pienet kengät ainakin omalta osaltaan
edesauttoivat pohkeitten menemistä jumiin (ja se venyttelyn vähyys...!), ja tuo
pohjejumitus kostautui sitten penikkatautina eli kipuna etusäärissä. Tuolloinhan
olisi toki pitänyt ymmärtää lepuuttaa jalkansa kerralla kuntoon mutta minäkö olisin
malttanut... ehei, kun en voinut juosta, kävin combatissa ym. jalkoja vaan lisää
rasittaneissa jumpissa. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut vain polkea
kuntopyörää ja tehdä salireeniä...


Mutta mullahan oli tähtäimessä se  maraton... ja kauhean stressin siitä
kyllä onnistuinkin itselleni kehittelemään - lähinnä juurikin jalkavaivojen vuoksi.
Mieheni oli laatinut mulle hienot lukujärjestykset ja excelfilet minkä mukaan
minun olisi pitänyt reenata... vuoroin kevyempiä, vuoroin rankempia reeniviikkoja,
rankempien aikana olisi kevään edetessä pitänyt pystyä juoksemaan monta pitkää
(20-30 km) lenkkiä.. mutta mulla juoksukilometrit jäivät alle puoleen suunnitellusta.
Ja koska en juurikaan pystynyt pitkiä lenkkejä juoksemaan, jäi myös nesteytyksen
ja tankkauksen (tosi tärkeä tekijä pitkillä lenkeillä ja maratonilla!) reenaaminen ja
testaaminen melko vähiin. Minä olen tosi huono juomaan (hyvä kun lasillisen vettä
muistan päivän aikana juoda...) joten mulle tuo nesteytyspuoli oli sitten maratonillakin
se ongelmallisin... samoin jäi testaamatta energiageelit ja -patukat.

JOS nyt lähtisin reenaamaan maratonille alusta alkaen uudelleen, harkitsisin ehkä jonkun
urheiluseuran tai kuntosalin järjestämää  maratonkoulua - kallista lystiähän
nuo juoksukoulut ovat, mutta paljon kehujakin olen niistä kuullut! Tosin myös jokusen
negatiivisen palautteen... Mutta siellä oppisi varmasti kiinnittämään huomiota juuri
tuohon oikeanlaiseen tankkaamiseen ja energiansaantiin. Sekä oikeanlaiseen askellukseen
ja juoksutekniikkaan. Mutta toisaalta - mulla nyt on moninkertainen maratoonari
kotona neuvomassa ;)


Mutta sen kyllä opin, ettei maratonille lähdetä ihan tuosta, yhtään reenaamatta.
On se sen verran kova urakka, pitkä matka ja hullun hommaa :)) Toki jos olet
tosi hyväkuntoinen ja juossut koko ikäsi niin mikäs siinä - mutta kyllä moinen
ainakin minulta reenaamista vaatii. Siksi olinkin tosi tosi yllättynyt, että urakasta
kuitenkin maaliin saakka kunnialla selvisin, niinkin vähäisillä reenikilometreillä.
Mutta pohjakunto meinasi paljon - ja periksiantamattomuus :) Toki rajansa silläkin,
eihän tarkoitus ole kuitenkaan tuupertua radalle tai rikkoa paikkojaan.

Niin eikä tarkoitus toki ole menettää juoksemisesta sitä tärkeintä, iloa.
Sillä sen löysin ensimmäistä kertaa viime kesänä, ja varmaan siksi jäinkin koukkuun...
Kuinka ihanaa onkaan vetäistä lenkkarit jalkaan ja vaan lähteä lenkille!
Joko yksin omaan tahtiinsa (kuten minä tykkään juosta) tai yhdessä jonkun kanssa.
Joko linnunlaulua kuunnellen tai musiikit korvilla kuten mulla on tapana - mulla
osa juoksemisen ilosta ja hyvästä fiiliksestä tulee nimittäin ehdottomasti hyvän
musiikin kautta. Askel suorastaan lentää hyvien kappaleiden tahdissa :)
Tässä suosikkini tällä hetkellä...


Ja kuinka helppo laji juoksu onkaan - kuteet niskaan ja menoksi, suoraan 
kotiovelta, tai missä vaan reissun päällä. Jumpalla / kuntosalilla kun aina
kuluu miltei auttamatta vähintään se tunti, parikin - juostessa tunnissa ehtii
jo pitkälle ja takaisin :) Ja parastahan on se lenkin jälkeinen euforinen olotila.

Maratonilla huomasi hyvin, että juoksemista voi harrastaa ihan kuka vaan,
ikään tai kokoon katsomatta. Tyyli on vapaa, samoin askelen pituus ja juoksunopeus :)

eikun lenkille,
 
  

torstaina, kesäkuuta 24, 2010

dagens vinkkiä ja pinkkiä


Jaahas, se olis niinku viittä vaille  Juhannus...!
Vielä pitäisi hetki jaksaa tehdä töitä ja sitten meidän perhe suuntaa
mökille rauhoittumaan tooooosi kiireisen viikon jälkeen.

On jotenkin ihan rättipoikkiväsynyt (ja flunssainen, plääh) olo.
Mutta eiköhän se tästä helpota - viimeistään mökkisaunan lauteilla
tai laiturilla vilvoitellessa, jääkylmän  Fresitan  kera :)

Sinne saunaan kuskaan mukanani nämä BodyShopin ostokseni.
Sweet lemon  -sarjaa... aikas ihanan tuoksuisia...


Ja aasinsillan kautta vinkistä pinkkiin päivänasuun :)
Suorastaan  järkyttävän kirkasta  meikäläisen yllä tällainen :D


(Dagens: pellavatunika Jackpot, leggarit ja neule Vila, ballerinat Ted Baker)

Oikein aurinkoista (hope so!!)
ja  rentouttavaa Juhannusta  kaikille!

sunnuntaina, kesäkuuta 20, 2010

keijukaisia ja oikeita prinsessoja...



Kirjavinkki - lähinnä lapsellisille, mutta on tätä ihana lukea itsekin :)
Tyttöjen hoitopaikassa lukivat nyt kevään aikana oheisen
Siniliina -saturomaanitrilogian

Lähde matkaan, Siniliina!
Löydä itsesi, Siniliina!
Luota valoon, Siniliina!

Kirjat kuulostivat niin mielenkiintoisilta, että lainattiin ne kirjastosta kotiinkin.
Nyt on kohta ensimmäinen kirja luettu. Satu on tarkoitettu ehkä hieman
vanhemmille lapsille kuin nämä meidän 6-vuotiaat mutta hyvin mielestäni
soveltuu tuonkin ikäisille luettavaksi. Vaikka osittain onkin ehkä hieman
vaikeatajuista mutta silti ainakin meillä tytöt jaksavat kuunnella tuota
satua vaikka kuinka pitkään - samoin oli kuulemma koko porukka innostunut
sadusta päiväkodissa, niin kaikki tytöt kuin pojatkin :)

Kirjan takakansi kertoo seuraavaa:

Kun keiju Siniliina tuntee olevansa matkaiässä, Keijukaiskuningatar
lähettää hänet maan päälle etsimään omaa tehtäväänsä ja samalla
omalta osaltaan toteuttamaan maailmansuunnitelmaa.
Matkavarusteikseen Siniliina saa Keijukaiskuningattaren sanat ja
salaisuuden, jonka tämä kätkee hänen sydämeensä.
Matkallaan Siniliina tapaa kapteenin, joka on hukannut elämästään ilon,
hellyttävän sopulin, jolle kaipaus antaa siivet ja joulupukin, joka etsii
keijua talven keskeltä. Mutta vasta Annaliinan tavatessaan Siniliina tietää,
mikä on hänen tehtävänsä, sillä yksi lokero hänen sydämessään on ihmisen muotoinen.

"Lähde matkaan Siniliina!" on selviytymistarina. Se kertoo keiju Siniliinasta,
joka on oman elämänsä löytöretkeilijä.

"Olen kirjoittanut lapselle, mutta olen pyrkinyt tavoittamaan myös sen lapsen,
joka meissä jokaisessa on. Tämä tarina soveltuu kaikenikäisille."


Viikonloppukin oli ja meni.. miten nämä kesäviikonloput menee näin nopeasti?!
En vieläkään ehtinyt hankkia meille edes kesäkukkasia... huoh. Kai niitä kohta saa alesta?! ;)
Aiempina vuosina mulla on ollut kukkaset jo heti toukokuun alusta lähtien, nyt ei mitään.

Tämä viikonloppu kului  juhlatunnelmissa. Eilinen kuninkaallisissa häissä ja
tämä  päivä kummipoikamme 11-vuotissynttäreillä. Mitä tulee eilisiin häihin, niin
alunperin en ollut ollenkaan kiinnostunut niistä - toki ajattelin sivusilmällä katsella
mutta en istua tv:n äärellä koko lauantai-iltaa... vaan kuinkas sitten kävikään... :)


... menetin sydämeni! Tuolle aivan ihanalle hääparille...
Voi miten onnellisilta he vaikuttivatkaan! Niin täynnä rakkautta... ♥
Aloitin pillittämisen jo ennen hääseremoniaa ja kun kyynelhanat kerran aukesivat,
en meinannut saada niitä kiinni koko iltana - vuodatin onnenkyyneliä miltei hela tiden.
Viimeisimmät tirautin Danielin puheen aikana... se puhe sulatti kyllä sydämen!


Iloisen viikonlopun kruunasi illalla kesken juoksulenkkiä saatu tekstiviesti.
Rakas ystäväni Terhi on tänään saanut suloisen poikavauvan
Sylintäydeltä onnea sinne koko perheelle!!

Tästä lienee hyvä aloitella uutta viikkoa... josta tosin on työn puitteissa
tulossa todella kiireinen - älkää siis ihmetelkö jos olen normaalia hiljaisempi :)

Aurinkoista juhannusviikkoa  toivotellen,

ps. juhannuksesta ennustetaan h e l t e i s t ä.... niiiiiiin ihanaa!!

torstaina, kesäkuuta 17, 2010

poninhännällä...



Noniin, täten lunastan lupaukseni ja laitan pari kuvaa eiliseltä.
Uusista hiuksistani  siis :)
Eli ne joita täysin turhamaiset postaukset ahdistaa, voivat suosista tämän skipata ;D



Sitä en kyllä tajua miten nuo hiukset näytti tuollaisilta eilen...
... ei ne tänään vaan enää näytä :) En nimittäin osaa olla pesemättä hiuksiani joka aamu,
joten tänä aamuna olin ihan ihmeissäni näiden kanssa... miten ihmeessä  pitkät  hiukset
laitetaan?! Nehän kuivuukin ikuisuuden :) Toisin kuin mun omat ohuet haiveneni taannoin...

No, kuten sanottua, näytän  hevarilta  mikäli hiukseni ovat auki :D minkä
hokasin olevan juurikin passeli look meidän Rockband-peliharrastukseen... mähän olen
nimittäin meidän bändin rumpali joten eikun letti auki ja Enter Sandman soimaan :D

Mutta arkena töissä en ihan kauhean mielelläni halua näyttää hevarilta, joten vetäsin
hiukseni tänäänkin kiinni (kuten ne on mulla yleensä aina anyway). Kiharsin latvoja kyllä
hieman ja lopputulos on ihan jees. Mutta kuten kuvistakin näkyy, onhan tämä liehulettini
edelleen kohtalaisen ohut, kovin paksua ponnaria ei saa (damn) mutta ehkä moinen
tuntuisikin vielä epäluonnollisemmalta omiin hiuksiin verrattuna :)

Mutta se täytyy sanoa, että eilisiltana juoksulenkillä mulla oli kovin hauskaa yksinäni
poninhännän heilahdellessa eestaas askelten tahdissa :)
Kuten sanottua, hullulla on halvat huvit :D



Räpsäsin vielä muutamat kuvat noista mun aiemmista jatkeista, nämä uudet on samaa sävyä.
Näitähän voisi myöskin värjätä mutta tuo sattuu olemaan niin passeli väri mulle ihan
tuollaisenaankin, ettei ole tarvinnut sävyttää.

Nämähän ovat siis  teippijatkeet, eli hiustupsussa on kaksi teippiä vastakkain,
ja ne siis teipataan omiin hiuksiin kiinni - muutamia omia haivenia vaan teippien väliin
ja siinä on ja pysyy :) Minulla nämä tuntuvat pysyvän ties kuinka kauan, kahden kuukauden
huoltovälillä olen selvinnyt. Tai nämä pysyisivät kyllä kiinni pidempäänkin mutta huoltoväli
riippuu toki myös siitä kuinka nopeasti omat hiukset kasvavat. Jatkeet kiinnitetään lähellä
hiusten tyveä ja siinä vaiheessa kun omat hiukset ovat kasvaneet pari senttiä alkaa tuntua
siltä kuin teipit roikkuisivat liikaa...

Näille jatkeille olisi kyllä omat pesu- ja hoitoaineensa mutta ainakaan mulla moisia
ei ole. Ihan olen omilla normaaleilla aineilla selvinnyt :) Samoin omalla vanhalla
hiusharjallani - niitäkin kun olisi omia jatkeille tarkoitettuja.... Kuulemma kloori- tai
merivedestä nämä eivät välttämättä kauheasti tykkää (great, ja meillä alkaa se
Kreikan reissu häämöttää...), eivätkä myöskään hoitoaineista - siis hoitoaineesta
suoraan teippien päälle. Latvoja toki voi hoitaa samaan tapaan kuin omaakin hiustaan.

Mitäs vielä... hinnasta muutama sana. Mulla näitä laitettiin  puntillinen.
Älkää kysykö kuinka paljon siinä on hiusta... aika paljon, ihan riittävästi minulle.
Mutta voisin olettaa, että jos omistaa paksummat hiukset, joita haluaa pidentää,
saattaa tarvita parikin punttia. Kampaamossa missä kävin, tuo puntillinen hiuksia
maksoi 90 euroa ja laitto muutaman kympin. Huolto maksaa vähemmän.
Mutta mikäli hiuksia värjätään ja leikataan samalla, niin toki niistä kertyy oma hintansa..
Mutta ei tuo minun mielestäni ole  kauhean paha hinta  sillä näitä samoja jatkeita
voi käyttää vaikka kuinka kauan (ellei niitä saa jotenkin tuhottua). Huollossa ne siis
irroitetaan ja niihin vaihdetaan uudet teipit. Kätevää.

Sen verran kätevää, että näihinkin siis jää helposti  koukkuun... huoh! :)

Loppuun vielä muutama kuva päivän asusta - vaikka se joitakuita ärsyttääkin ;)


Dagens: tunika Lindex (vanha), neule Vila. Sama tuttu linja siis jatkuu :)

Laitelkaahan te muutkin postauksia näistä hiusjutuista,
olisi kiva lukea muidenkin kokemuksia jatkeista, värjäyksistä yms.!

Aurinkoista päivää kaikille!

keskiviikkona, kesäkuuta 16, 2010

shampanjaa, toffeeta, hunajaa... osa II



... eli vaihteeksi  täydellistä hiusväriä metsästämässä. 
Kirjoittelin samasta aiheesta jo aiemminkin ja edelleen samoja siis vatvon...
Tämä blondi on piiiitkään metsästänyt  juuri niitä oikeita sävyjä.
Mutta miten ne on niin vaikeaa löytää tai lähinnä saada onnistumaan?!
Ymmärtää blondikin toki, että sävyyn vaikuttaa myös hiusten oma pohjaväri...
kuten myös sen tosiseikan, että kuvissa pystytään pelaamaan valoilla vaikka kuinka,
 ja käsittelemään kuvat ja värit juuri halutunlaisiksi... huoh. Niin epistä ;)

Anyway olen yrittänyt kerätä kuvia, joissa hiuksissa on juuri sitä mitä haen... 
kylmää ja lämmintä - raikasta ja heleää...
Vielä kun joskus näkisi oman päänsä edes lähimain tuollaisena... :) 
Tai vaikkapa tänään! Mulla on siis kampaaja :D



Näissä ylemmissä kuvissa korostuvat juuri nuo haaveilemani sävyerot.
Tässä vielä lisää kuvia - joissain miellyttää malli, joissain väri...

Malli onkin minulle värin ohella se toinen iänikuisuusongelma.
Minulla on surkean ohut tukka - ja lisäksi melko korkea otsa. 

Haaveilen paksusta lyhyestä   otsatukasta - teoreettinen mahdottomuus.
Haaveilen   pitkistä hiuksista paksulla ponnarilla - teoreettinen mahdottomuus.
Haaveilen  lyhyestä kynitystä  mallista (vrt. Sharon) - liian pitkulainen pää.
Haaveilen  tummista hiuksista - mutta kun mä olen niiiiiin blondi.

Mutta voisihan sitä joskus edes kokeilla jotain uutta!
Ja mitä sanon about joka kerta kun istahdan kampaajan tuoliin...
"jos nyt värjättäis se tyvikasvu,
laitetaan kirkkaanvaaleaa raitaa
ja tasoitetaan latvat jotta tää ylttää edelleen kiinni..."

... niinpä niin! :)


Voisin mä kyllä muutenkin olla tuon Sharonin näköinen...!


Tuo Gwynethin eteenpäin pitenevä hieman pidempi polkka on mun suosikkimalli...
samoin kuin alempani Jenny McCarthyn hieman lyhyempi polkka. 
Ja voisin mä tuon Jennynkin näköinen olla :)





Ja entäs tämä lettisykerökyhäelmä... ihana!


Hih, näitä(kin) kuvia mulla riittäisi... kuten sisustuskuviakin :)
Mutta nämä riittäköön tähän hätään, mä käyn värjäyttämässä sen tyvikasvun,
ja ottamassa muutaman raidan :D Ja jatkan haaveilua täydellisistä hiuksistani...

Meillä mies potee flunssaa, ihan on kuumeessa ressu ;) Tytöt on jo pitkään
olleet kovin köhäisiä ja johan mullakin kurkku tuntuu aralta ja poskia jomottaa.
Nytköhän se tauti iskee minkä sain taltutettua auringonhattu-uutteella ennen maratonia...
pikkasen siltä tuntuu, mutta nyt sillä ei enää ole niin väliä.

Aurinkoista päivää teille muille!
Ulkona on ihan sininen taivas, ei hullumpaa parin harmaan päivän jälkeen!

Edit.
Kampaaja oli jo heti aamukasilta joten nyt ollaan töissä uudella tukalla.
Ja voitteko uskoa... tyy-ty-väi-se-nä!! Mikä on hyvin, hyvin harvinaista mulle
(perfektionisti kun olen)... okei, kirkkaanvaaleat raidat hieman kärtsähti mutta niin
niille käy melkein aina kun hiukset on sen verran hauraat ja nyt jo aurinkokin niitä
oli haalistanut. No, hoitoainetta kehiin niin eiköhän se siitä. Sitten tässä on juurikin
tuollaisia toffeisia (?) ihan ohuita raitoja. Tyvi hieman tummemman vaalea kuin yleensä.
Ja tsadaa... teippijatkeet!!

Mulla on siis ollut jo jonkin aikaa jatkeet tai lähinnä tuuhennokset
(hyshys, en kehtaa tätäkään turhamaisuuttani julkisesti paljastaa ;) )
mutta ne on leikkauksissa lyhentyneet sen verran että nyt otin uudet.
Ja arvatkaa mitä... päätin jättää nämä pitkiksi =O Hihiih!
Koin näet ahaa-elämyksen, että jääköön hetkeksi tällaisiksi, kokeilen miltä tuntuu
ja käyn sitten lyhennyttämässä jos ei tunnu omilta. Auki en näitä kyllä neverever
osaa pitää sillä näytän aivan  HEVARILTA  :D Mutta  ponnarilla  nämä on ihanat!
Hih. Tekee koko ajan mieli heilautella hiuksia puolelta toiselle - enkä malta oottaa
pääseväni illalla juoksulenkille  poninhäntä heilahdellen :DD
Halvat on hullulla huvit...
Lupaan yrittää ottaa muutaman kuvan teille illalla...

Hih, saas nähdä mitä tytöt ja mies tuumaavat - mies joko
a) ei huomaa mitään tai b) luulee kuumehourailevansa ;D